Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman hankkeen "FIVR" toteuttamiseen

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2019 Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman hankkeen FIVR toteuttamiseksi

HEL 2017-006556
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelman rahoittaman hankkeen "FIVR" toteuttamiseen

§ 49

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen Euroopan Unionin Suomen rakennerahasto-ohjelman sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman hankkeen ”FIVR virtuaalitodellisuusalan kasvuohjelma” hakemusnumero 103079 toteuttamiseen.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa elinkeino-osaston toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa todeten, että hankkeen kuntarahoitusosuus 20 000 euroa varaudutaan maksamaan keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 39 15.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on edistää suomalaisen virtuaalitodellisuuden startuppien syntyä sekä lisätä olemassa olevien yritysten kykyä hyö-dyntää tätä uutta teknologiaa luovilla aloilla. Tavoitteena on tehdä Suomesta virtuaalitodellisuusteknologian johtava maa, tuoda uutta liiketoimintaa ja luoda uusia ansaintamahdollisuuksia luovien alojen työntekijöille. Hankkeeseen osallistuvien isojen yritysten yhteyteen peruste-taan kuukauden mittaisia kokeilupajoja, joissa yritykset pääsevät pilo-toimaan virtuaalitodellisuusteknologian hyödyntämistä startuppien ja yksittäisten kehittäjien avulla. Kokeilujaksot tuovat osallistuville yrityksil-le uutta tietotaitoa ja avauksen uudelle liiketoiminnalle. Vastaavat hyö-dyt tulevat myös osallistuville startupeillle, joiden toimintamalleja jatko-kehitetään FIVR-yhdistyksen kiihdyttämöissä kokeilujaksojen jälkeen.

Hankkeen hakijana on FIVR-yhdistys ja partnerina Demos ry. Hank-keen kokonaisbudjetti on 280 800 euroa, josta EU-tuen osuus on 210 000 euroa, kuntarahoituksen 20 000 euroa ja yksityisen rahoituksen 50 800 euroa. Hanke toteutetaan vuosien 2017-2019 aikana. Kuntarahoitusosuus jakautuu hankkeen toimintavuosille hankkeen edistymisen mukaisesti.

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Sami Sarvilinna

Titel
Kansliapäällikkö/U

Upplysningar

Bilagor

1. Hankehakemus
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.