Vahingonkorvaus, takautumisvaatimus, henkilövahinko, 25.11.2025, Aino Acktén tie, Valtionkonttori
Takautumisvaatimus, liukastuminen, Valtiokonttori
Päätös
Lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päätti hylätä hakijan takautumisvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakijan vaatimus
Hakija on 12.1.2026 esittänyt kaupungille määrältään 1 951,41 euron takautumisvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijalla on takautumisoikeus kaupunkia kohtaan maksamassaan liukastumisvahingossa 250009539 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä on liukastunut 25.11.2025 klo 8.15 Aino Acten tiellä jalkakäytävällä. Vaatimuksen mukaan ”keli oli ollut märkä ja ilmeisesti yöllä oli ollut sen verran kylmää, että paikkapaikoin oli liukasta, jota oli vaikea havaita". Maassa oli joissain kohdin ollut mustaa jäätä. Vaatimuksen liitteenä on toimitettu kartta, johon on merkitty tarkka vahinkopaikka.
Sovellettavat normit ja ohjeet
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Kadun kunnossapito käsittää lumen ja jään poistamisen, kadun pinnan pitämisen tasaisena sekä liukkauden torjumisen.
Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikka on jalkakäytävä, jota kunnossapidetään C-luokan mukaisesti.
C-luokan väylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Kun lumikerroksen paksuus on ylittänyt lähtökynnyksen, toimenpideaika auraukselle on kahdeksan tuntia, kuitenkin niin, että klo 19 ja klo 3 välisenä aikana satanut lumi poistetaan klo 12 mennessä. Jalankulku- ja pyöräväyliä hoidetaan pääosin hiekoittamalla tai muulla mekaanisella liukkaudentorjuntamenetelmällä, kuten käyttämällä pinnan karhentavaa aurausta. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on viisi tuntia, kuitenkin niin, että klo 16 ja klo 7 välisenä aikana havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 12 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Vahingonkorvausvastuun edellytykset
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.
Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.
Asiassa saadut tiedot ja selvitykset
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on hiekoitettu 22.11.2025 klo 7–7.30 välisenä aikana. Selvitys perustuu GPS-tietoon.
Kaupungin palautejärjestelmään ei ole annettu palautteita vahinkopäivältä eikä loka-marraskuussa 2025 vahinkopaikan liukkaudentorjunnantarpeesta tai muista talvikunnossapitotarpeista. Kaupungille ei ole esitetty kyseisestä vahinkopaikasta muita vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia.
Forecan mukaan Kumpulan havaintoasemalla tehdyissä mittauksissa vahinkopäivänä 25.11.2025 klo 8 lämpötila on ollut 1,1 °C ja lumen syvyys on ollut 0 cm. Lämpötila on ollut 22.11.2025 klo 12 lähtien plussan puolella vahinkoa edeltäneen päivän 24.11.2025 iltaan klo 21 saakka. 24.–25.11.2025 välisenä yönä lämpötila on ollut alimmillaan -1,7 °C. Lämpötila on kääntynyt takaisin plussan puolelle klo 3 aikaan vahinkopäivänä 25.11.2025. Lumen syvyys on ollut 22.–25.11.2025 välisenä aikana havaintoaseman mittausten mukaan 0 cm. Sateita on esiintynyt viimeksi ennen vahinkoajankohtaa 23.11.2025.
Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät
Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)
Kadun käyttäjät voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon (HE 281/2004 vp, s. 16). Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Vahinko on tapahtunut loppusyksystä aikaan, jolloin sääolosuhteiden takia säännölliselle talvikunnossapidolle ei ole vielä ollut tarvetta. Vahinkopaikka on hiekoitettu kolme päivää ennen vahinkoa, minkä jälkeen ennen vahinkoa sääolosuhteissa ei ole tapahtunut mitään sellaista muutosta, jonka vuoksi olisi ollut tarvetta enemmille talvikunnossapidon tarkkailuille tai toimenpiteille.
Vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut säännökset
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Tieliikennelaki (729/2018) 3 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Toimivalta
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 22.12.2023 tekemän päätöksen § 51 mukaan lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 5 000 euroa.
Detta beslut publicerades 19.05.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.