Virkasuhteen täyttäminen, kaupunginkanslia, talousarviojohtaja, KANSLIA-07-1-26
Talousarviojohtajan virkaan ottaminen, Helsingin kaupunki, Kaupunginkanslia, KANSLIA-07-1-26
Päätös
Kansliapäällikkö ottaa Henrik Rainion talousarviojohtajan virkaan. Rainion virantoimitus alkaa viranhoitomääräyksessä todettavana ajankohtana.
Mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös tällaisen henkilön osalta ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä 30 vuorokauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.
Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Päätöksen perustelut
Kaupunginkanslian toimintasäännön 6.1. mukaan Talouden ohjaus -yksikköä johtaa talousarviojohtaja. Yksikkö vastaa kaupungin talousarvion, -suunnitelman ja investointiohjelman laatimisesta, kaupunkikehityshankkeiden vaikutusten arvioinneista sekä näihin liittyvistä ohjeista ja selvityksistä, kaupungin palveluverkkosuunnittelun koordinoinnista sekä strategian toimeenpanon koordinoinnista talouteen ja toimintaan liittyvässä vuosisuunnittelussa ja -seurannassa sekä raportoinnissa. Lisäksi yksikkö huolehtii kaupunkiyhteisten talouden järjestelmien omistajuudesta ja kehittämisestä.
Henkilöstöjohtaja on hallintosäännön 12 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan päättänyt talousarviojohtajan kokonaispalkaksi 9800 euroa kuukaudessa.
Rekrytointiprosessi
Virka on ollut julkisesti haettavana 10.3.2026 - 27.3.2026. Hakijoiden kokonaismäärä oli 41 ja kelpoisten hakijoiden määrä 37. Haussa käytettiin konsulttiyhtiö MPS:n toteuttamaa suorahakua ja viimeisen vaiheen kärkihakijoille tehtiin soveltuvuusarvio.
Videohaastatteluun kutsuttiin 11 hakijaa, joilla arvioitiin olevan hakemusten perusteella täytettävänä olevan viran kannalta sopivinta kokemusta ja näyttöjä johtamisesta sekä kuntatalouden- ja prosessien johtamisesta.
Ensimmäiseen lähihaastatteluun valittiin 7 hakijaa. He olivat Henrik Rainio, Helena Perämäki, Erno Kontio, Maria Sillanpää, Sanna Häkli, Minna Sevón sekä Jonna Hohti. Näillä hakijoilla arvioitiin olevan valittavaan virkaan nähden parhaiten soveltuvaa laaja-alaista ja vaativan tason esihenkilö- ja johtamiskokemusta, riittävää kokemusta talousjohtamisesta ja kuntataloudesta sekä heidän osaamisensa vastasi parhaiten ilmoituksessa esitettyjä kriteerejä. Lisäksi jatkoon edenneillä hakijoilla katsottiin olevan käytännön esimerkkien kautta esiin tuotua hyvää näyttöä talouden ohjauksen prosessien käytännön johtamisesta.
Ensimmäisen haastattelukierroksen rekrytointiryhmään kuuluivat rahoitusjohtaja Pia Ojavuo, konserniohjauksen johtaja Atte Malmström ja rekrytoinnin asiantuntija Susanna Laakkonen.
Toiselle kierrokselle valittiin neljä hakijaa:
Henrik Rainio, kauppatieteiden maisteri, rahoitusjohtaja, Porvoon kaupunki
Sanna Häkli, kauppatieteiden tohtori, kunnanjohtaja, Taivassalon kunta
Jonna Hohti, kauppatieteiden maisteri, talous- ja hallintojohtaja, Vantaan kaupunki
Hakija, joka vetäytyi hausta.
Näiden hakijoiden osalta nähtiin haastatteluvastausten perusteella olevan parhaat näytöt ja kyvyt johtaa talouden prosesseja laajassa kokonaisuudessa sen erityispiirteet huomioiden sekä näkemyksellisyyttä prosessien kehittämiseen. Lisäksi heillä on vahvaa kokemusta ja näyttöä onnistuneesta henkilöstö- ja prosessijohtamisesta.
Toisen haastattelun yhteydessä kaikki jatkoon valitut hakijat suoriutuivat hyvin strategisesta johtamista, näkemyksellisyyttä ja esiintymiskykyä kartoittavasta ennakkotehtävästä.
Toisen haastattelukierroksen rekrytointiryhmään kuuluivat kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula, rahoitusjohtaja Pia Ojavuo ja rekrytoinnin asiantuntija Susanna Laakkonen.
Hakijoiden vertailu
Virkaa täytettäessä otettiin huomioon Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentissa säädetyt yleiset virkanimitysperusteet, jotka ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Kelpoisuusedellytyksiä talousarviojohtajan virkaan ovat: soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Hakuilmoituksessa painotettiin vankkaa kokemusta talousjohtamisesta ja kuntataloudesta, kykyä hahmottaa ja analysoida laajoja kokonaisuuksia sekä taitoa johtaa asiantuntijoita ja kaupunkitasoisia prosesseja rakentavalla otteella. Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että arvostamme erinomaisia henkilöstöjohtamisen taitoja ja valmentavaa työotetta, vahvaa ymmärrystä kunta- ja kaupunkitaloudesta, kuntien rahoituksesta ja kaupunkikonsernista sekä osaamista prosessien kehittämisestä. Valittavalta johtajalta edellytetään hyvää paineensietokykyä ja kykyä sovittaa yhteen erilaisia intressejä ratkaisuhakuisesti.
Hakuilmoituksessa todettiin myös, että hakijalta vaaditaan erinomaisia vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja, kykyä viestiä selkeästi ja vakuuttavasti sekä laajenevassa kansainvälisessä yhteistyössä tarvittavaa hyvää englannin kielen taitoa. Eduksi katsottiin kokemus julkishallinnon parista.
Kaikki kolme kärkihakijaa, Jonna Hohti, Sanna Häkli ja Henrik Rainio, ovat tahoillaan hyvin verkostoituneita omien työtehtäviensä kautta, ja he ovat rekrytointiprosessin aikana osoittaneet olevansa yhteistyötaitoisia ja esiintymiskykyisiä johtajia. He ovat myös kohdanneet työssään paineisia tilanteita, kuten haastavia priorisointeja aikapaineisissa toimeksiannoissa ja osoittaneet kykyään toimia niissä onnistuneesti. Hakuilmoituksessa todettiin, että hakijalta vaaditaan erinomaisia vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja sekä laajenevassa kansainvälisessä yhteistyössä tarvittavaa hyvää englannin kielen taitoa. Rekrytointiryhmä arvioi, että kaikkien kärkihakijoiden englannin kielen taito on riittävällä tasolla.
Kaikilla kärkihakijoilla on hyvää osaamista tehtävässä vaadituilla alueilla, kuten strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta, sillä he ovat toimineet johtamistehtävissä jo pidemmän aikaa ja ovat onnistuneesti edistäneet strategiatyötä johtamissaan organisaatioissa. Rekrytointiprosessin aikana saatiin syventävää tietoa heidän vahvuusalueistaan johtajina. Rekrytointiryhmä katsoi, että kärkihakijoiden välillä eroja muodostui prosessin aikana erityisesti osoitetusta kokemuksesta talousjohtamisesta, kuntataloudesta ja talouden ohjauksen prosessien kokonaisuuksien johtamisesta. Hakijoista Henrik Rainio erottui edukseen prosessin aikana osoittaen hyviä valmiuksia johtaa talouden ohjauksen prosesseja tavoitteellisesti niin asia- kuin ihmislähtöisesti. Lisäksi Rainio toi parhaiten esille näkemyksiään kokonaisvaltaisten talouden ohjauksen prosessien johtamisesta ja linjauksista. Hänellä nähdään kykyä suunnitella toimintaa kokonaisuutena ja paneutua keskeisiin teemoihin.
Rekrytointiprosessin aikana arvioitiin, että kaikilla kärkihakijoilla olisi valmiudet ottaa haltuun Helsingin talousarviojohtajan toimintaympäristöön kuuluvat erityispiirteet. Hakuilmoituksessa edellytettiin kaupunkitasoisten prosessien johtamista rakentavalla ja kehittävällä otteella ja haastattelujen ja hakemusten perusteella rekrytointiryhmä katsoi, että Rainiolla on syvempää ja näkemyksellisempää kokemusta ja osaamista kuntatalouden kokonaisuuden ohjauksesta ja kehittämisestä verrattuna Hohtiin ja Häkliin. Rainiolla on vahva kokemus julkisen sektorin talouden ohjauksen parista ja hän on osallistunut monipuolisesti talouden prosessien ja järjestelmien kehittämisprojekteihin. Rainiolla katsottiin olevan myös hyvää kokemusta esihenkilönä toimimisesta talouden asiantuntijoille.
Talousarviojohtajan toimintaympäristö huomioiden sekä organisaation kehittämisen tavoitteiden näkökulmasta nähtynä katsotaan, että Henrik Rainiolla on parhaat edellytykset kaupungin talouden tavoitteelliseen ja systemaattiseen johtamiseen ja on siten tehtävään soveltuvin. Rainio on osoittanut prosessin aikana hakijoista vahvimmin kykyä ja valmiuksia talouden ohjauksen yksikön tehtäväalueiden johtamiseen sekä vahvaa näkemyksellisyyttä ja toimeenpanokykyä toiminnan kehittämiseen. Lisäksi hänen valintaansa puoltavat rekrytointiprosessin aikana esiin tuodut hyvät valmiudet esihenkilötyöhön sekä ja prosessien vahva tuntemus.
Toimivalta
Kansliapäällikkö päättää kaupunginkanslian viranhaltijoiden virkaan ottamisesta (Hallintosääntö 12 luku, 1 §:n 9 kohta).
Päätös tullut nähtäväksi 12.05.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.