Hankinta, pienhankinta, oppijaportaali Aulan kehityskumppani, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2026-006236
Asialla on uudempia käsittelyjä

Hankinta, Oppijaportaali Aulan kehityskumppani, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

§ 5

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietohallintojohtaja päätti tehdä pienhankinnan koskien oppijaportaali Aulan kehityskumppania. Kehityskumppaniksi valittiin Luuptek Oy ja kehitysprojektin arvioidaan kestävän vuoden 2027 maaliskuun loppuun saakka. Hankinnan arvonlisäveroton kokonaishinta on arvioltaan noin 53 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Helsingin Kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ylläpitää sisäistä Aula -oppijaportaalia (jatkossa Aula), jonka kehittämiseen tarvitaan erillinen kehityskumppani. Tämä hankinta liittyy Aulan jatkokehittämisen tekniseen toteutukseen. Kehitystyöt kohdistuvat erityisesti Aulan pääsivun uuden käyttöliittymän ja uuden Aula-wiki –alasivuston toteuttamiseen. Tämä kehityskumppanin hankinta on erillinen muista toimialan Aulaan liittyvistä kehitysprojekteista.

Hankintamenettely:
Pienhankinta on toteutettu kevennetyllä kilpailutuksella, jossa tarjouspyyntö on lähetetty sähköpostitse hankintayksikön toimesta eri toimittajille. Tarjouspyynnön mukaan tarjoukset tuli jättää sähköpostitse 13.4.2026 klo 16.00 mennessä. Tarjouksia saapui määräaikaan menneessä kuusi kappaletta. 

Tarjouksen tekivät: 
Codemen Oy, Exove Oy, Gofore Oyj, HiQ Public Oy, Luuptek Oy ja Siili Solutions Oyj. 

Tarjousten vertailuperusteet olivat 50% laatu ja 50% hinta. Tarjousten laatupisteet annettiin tarjoajien lähettämien toteutusmallin kuvausten perusteella, joista paras sai 50 pistettä ja muita toteutusmallin kuvauksia verrattiin siihen tarjouspyynnössä ilmoitetulla kaavalla. Tarjousten hintoja vertailtiin pisteyttäen ne siten, että edullisin hinta sai 50 pistettä ja muita verrattiin siihen tarjouspyynnössä ilmoitetulla kaavalla. 
Kunkin tarjoajan saamat yhteispisteet (hinta+laatu) muodostuivat seuraaviksi:

Luuptek Oy 91,55p
Siili Solutions Oyj 88,37p
Codemen Oy 86,67p
HiQ Public Oy 85,48p
Gofore Oyj 78,79p
Exove Oy 77,36p

Kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä edellytetyt vähimmäisvaatimukset. Hinta- ja laatupisteiden yhteissumman perusteella kilpailutuksen voittajaksi valittiin Luuptek Oy. Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta).

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätöksen mukaan tietohallintojohtaja päättää arvonlisäverottomalta arvoltaan 100 000 euroon asti hankinnoista toimialalla (HEL 2026-004069, 24.03.2026 § 106).

Päätös tullut nähtäväksi 23.04.2026

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Sami Tikkanen

Titteli
Tietohallintojohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Tuomas Korkalainen

Titteli
ICT-projektipäällikkö