Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustukset 2026, nuorten toimintaryhmä Feastit

HEL 2026-004049
Asialla on uudempia käsittelyjä

Nuorten toimintaryhmän Feastit projektiavustushakemus 2026

§ 4

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti olla myöntämättä nuorten toimintaryhmien Sponssi projektiavustusta Feastit-toimintaryhmän järjestämään supper club -tapahtumaan.  

Hylkäysperuste: Hakija ei täytä nuorisopalveluiden Sponssi-avustuksen ehtojen mukaisesti nuorten toimintaryhmän kriteereitä.  

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja hyvinvointiin. Sitä voi saada hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)  

Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 7.4.2025)  

Feastien ydintiimi koostuu neljästä aktiivisesta kaupunki- ja ruokakulttuurista kiinnostuneesta nuoresta aikuisesta. Lisäksi toiminnan toteuttamiseen osallistuu 14 hengen rakentajatiimi. Kaikki osallistujat ovat alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä. Ryhmän suunnitelmana on järjestää kesän 2026 aikana neljä eri teemaista supper club -tapahtumaa pääkaupunkiseudulla. Osa toteutettavista tapahtumista on suunniteltu Helsingin ulkopuolelle ja osaan tapahtumista on suunniteltu alkoholitarjoilu.  

Feastit hakee Sponssi-avustusta yhteen Helsingissä järjestettävään päihteettömään tapahtumaan.  

Noin sadalle helsinkiläiselle nuorelle suunnitellun tapahtuman keskiössä on tuottaa saavutettavan hintainen ulkoilmaillallinen, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuorten aikuisten yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta sekä tarjota mahdollisuus nauttia ruokakulttuurista ja nuorten omaehtoisesta kaupunkikulttuurista. Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat noin 6 000 euroa ja menot koostuvat muun muassa elintarvikkeista, kuljetuksesta, markkinoinnista, tekniikasta ja vuokrakalustosta. Lisäksi kuluja syntyy mahdollisista tilakuluista sekä tapahtumaan liittyvistä lupamaksuista sekä vapaaehtoisten kiitoskuluista. Omarahoitus katetaan lipputuloilla, vapaaehtoistyöllä sekä mahdollisilla muilla avustuksilla, yrityskumppanuuksilla ja yhteistyörahoituksilla.  

Ryhmä on perustanut toiminnalleen toiminimen, jonka kautta kolme muuta tapahtumaa järjestetään. Koska Sponssi-avustusta ei voi saada toiminimelle, ryhmä päätti toteuttaa haettavalla avustuksella suunnitellun tapahtuman irrallaan toiminimestä.  

Tapahtumaan ei myönnetä avustusta, koska toiminimen, sovittujen yritysyhteistöiden ja opiskelijoiden työllistämiseen liittyvien tavoitteiden vuoksi toimijan ei voida katsoa nuorisopalveluiden kriteerien mukaisesti olevan nuorten toimintaryhmä.  

Nuorisopalvelujen kumppanuusyksikkö tapasi ryhmän valmisteluvaiheessa ja keskustelua käytiin sekä hankkeesta että kaupungin palveluista nuorten toimintaryhmille.   

Feastit haki nuorten toimintaryhmänä 3 000 euron projektiavustusta 27.1.2026 saapuneella hakemuksellaan.   

 

Avustukseen liittyvät päätökset

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178)  

Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)  

Valmistelussa on suoritettu lapsivaikutusten arviointi, jossa arvioidaan lapsen etua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lainsäädännön mukaisesti. 

Toimivalta

Hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta ja valvoo avustusten käyttöä (luku 17, § 4 kohdat 3, 4 ja 5).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti delegoida nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikölle päätösvaltaa enintään 3 000 euron projektiavustushakemuksista. (Nuorisojaosto 20.6.2017, § 4) 

Päätös tullut nähtäväksi 26.03.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Veera Vilkama

Titteli
Kumppanuuspäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Anni Raitaniemi

Titteli
Suunnittelija