Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelukokonaisuus, nuorisotoiminnan erillisavustus segregaation ehkäisemiseen 2026

HEL 2026-003785
Asialla on uudempia käsittelyjä

Nuorisotoiminnan erillisavustus segregaation ehkäisemiseen 2026

3. / 7 §

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti myöntää nuorisotoiminnan erillisavustusta segregaation ehkäisemiseen liitteen mukaisesti kymmenelle helsinkiläiselle yhdistykselle yhteensä 196 000 euroa.

Avustusta ei myönnetty liitteen mukaisesti kuudelle hakijalle seuraavin perustein:

A) Hanke ei valikoitunut avustettavien joukkoon hakemusten keskinäisessä vertailussa

B) Hanke ei täytä avustamiseen edellytettyjä ehtoja

Lisäksi nuorisojaosto jätti 4 000 euroa jaettavaksi myöhemmin viranhaltijapäätöksellä.

Vuoden 2027 erillisavustushaku toteutetaan 7.1.–29.1.2027.

HELride Collective ry:n avustus kohdennetaan Mellunkylässä tapahtuvaan toimintaan, avustuksien alueellisen jakautumisen tasaamiseksi.

Luontoliitto Uudenmaan Piiri ry:n avustus kohdennetaan Malminkartanon, Meri-Rastilan, Mellunkylän ja Kannelmäen alueilla toteutettavaan toimintaan. Avustuksien alueellisen jakautumisen tasaamiseksi.

Teatteriyhdistys Tuike ry:n avustusta ei voida käyttää Helsingin taiteen perusopetuksen avustuksen piirissä oleviin vapaaoppilaspaikkoihin.

Ohjeita avustuksen saajille

Erillisavustus tulee selvittää kahden kuukauden sisällä hankkeen päättymisestä. Hakijan tulee selvittää avustuksen käyttö sekä raportoida hankkeen tuloksista. Kalenterivuoden ylittävissä hankkeissa avustusta tulee hakea kulloisellekin toimintavuodelle erikseen ja haun yhteydessä hakijan tulee toimittaa selvitys edellisen vuoden avustuksen käytöstä sekä hankkeen edistymisestä.

Avustuksen saaja sitoutuu raportoimaan hankkeen tuloksista sekä keräämään osallistujapalautetta Helsingin kaupungin hankkeen käyttöön toimittamilla lomakkeilla ja toimintatavoilla.

Hakija on vastuussa hakemuksen ja siihen kuuluvien liitteiden oikeellisuudesta ja niiden toimittamisesta annettuihin määräaikoihin mennessä sekä avustusta haettaessa että avustuksen käyttöä selvitettäessä.

Avustusta myönnetään sillä ehdolla, että avustusvarat on palautettava vaadittaessa. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)

Avustusta saavan on noudatettava Nuorisotoiminnan avustusohjesääntöä, Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita sekä Helsingin kaupungin ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita. (www.hel.fi/nuorisonavustukset)

Avustusta saavan on käytettävä projektissaan Helsinki-kehystunnusta, joka käyttöohjeineen löytyy osoitteesta:

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat suunnittelijat Matteus Pellikka, Anni Raitaniemi ja Teemu Kosunen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Nuorisotoiminnan erillisavustus segregaation ehkäisemiseen on osa kaupunkitasoista tavoitetta ehkäistä ja vähentää alueellista sekä väestöryhmien välistä eriytymistä. Nuorisojaosto on kohdentanut 200 000 euron vuosittaisen avustusmäärärahan segregaatiota ehkäisevään avustustoimintaan vuosille 2025, 2026 sekä 2027. Vuoden 2026 osalta avustus tullaan jakamaan keväällä 2026.

Nuorisotoiminnan erillisavustus segregaation ehkäisemiseen on harkinnanvarainen, projektiluonteinen avustus.

Erillisavustusta voidaan myöntää helsinkiläisille yleishyödyllisille yhdistyksille sekä nuorten toimintaryhmille. (Nuorisotoiminnan avustusohjesääntö)

Myönnetään hakijoiden toimintaan, kehittämistyöhön sekä uudenlaisten toimintatapojen pilotoimiseen, joilla lisätään varhaisnuorten (9–12 v.) ja aikuistuvien nuorten (18–24 v.) matalan kynnyksen harrastustoimintaa, osallistumista ja yhteisöllisyyttä sekä edistetään aikuistuvien nuorten työkykyä. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 23.1.2025, 2 §)

Avustuksen tavoitteena on lisätä väestöryhmien välisiä positiivisia kohtaamisia, joilla parannetaan harrastustoiminnan saavutettavuutta yhteistyössä yhteisöjen ja muiden toimijoiden kanssa kiinnittämällä erityistä huomiota maahanmuuttajataustaisten tyttöjen tavoittamiseen ensisijaisesti kaupunkiuudistusalueilla ja alueilla, joissa lasten ja nuorten osallistuminen ohjattuun harrastustoimintaan on alhaista suhteessa kaupungin keskiarvoon. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 23.1.2025, 2 §)

Hakemusten valmistelussa ja arvioinnissa painotetaan hankkeita, joissa sovelletaan alueella uudenlaisia kumppanuuksia ja toimintamalleja. Hankkeen toteuttaminen useamman toimijan yhteishankkeena katsotaan arvioinnissa eduksi. Lisäksi painotetaan toiminnan saavutettavuutta sekä lasten ja nuorten osallisuutta ja toimijuutta. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 23.1.2025, 2 §)

Hakemuksia vastaanotettiin määräajan puitteissa yhteensä 18. Kaksi hakemusta siirrettiin vuoden 2025 syksyn avustuspäätöksellä käsiteltäväksi kevään 2026 avustuspäätökselle. Viisi avustushakemuksista on jatkohankkeita, joille myönnettiin ensimmäisen kerran nuorisotoiminnan erillisavustusta jo viime vuoden avustuspäätöksillä.

Hakemuksista neljä on hakusummaltaan 3 000 euroa tai alle. Päätökset alle 3 000 euron avustuksista tehdään delegointipäätöksen mukaisesti kumppanuuspäällikön toimesta.

Erillisavustusjako kevät 2026

Nuorisotoiminnan erillisavustuksen segregaation ehkäisemiseksi keskeinen tehtävä on nimensä mukaisesti ehkäistä ja vähentää alueellistaja väestöryhmien välistä eriytymistä. Avustusvalmistelussa onkin kiinnitetty huomiota avustuksen tavoitteen ja kriteerien lisäksi siihen, luoko avustettu toiminta uusia mahdollisuuksia, pidempiaikaista positiivista kehitystä sekä madaltaako se harrastustoiminnan osallistumiskynnystä valitulla toiminta-alueella. Lisäksi huomiota on kiinnitetty avustettavan yhdistyksen kokemukseen ja näyttöihin nuorisotoiminnallisen toiminnan toteuttajana, kykyyn tavoittaa hankkeen kohderyhmää sekä reflektoida sen vaikutuksia ja tarvetta.

Avustusta myönnetään ensisijaisesti kaupunkiuudistusalueille (Malmi, Malminkartano, Kannelmäki, Mellunkylä ja Meri-Rastila). Perustellusti avustusta voidaan myöntää myös muille sellaisille alueille, joilla harrastustoimintaan osallistuminen on kaupungin yleistä keskiarvoa alhaisempaa.

Avustettavat hankkeet jakautuvat kaikille viidelle kaupunkiuudistusalueelle ja useimmissa hankkeissa toimintaa toteutetaan useammalla kuin yhdellä edellä mainituista alueista. Kolmessa hankkeessa toimintaa toteutetaan Kannelmäessä, kahdessa Mellunkylässä, kuudessa Malmilla, kahdessa Malminkartanossa sekä yhdessä Meri-Rastilassa.

Seitsemässä hankkeessa toimintaa kohdistetaan erityisesti myös maahanmuuttajataustaisille tytöille (HELride Collective ry, Helsingin Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry, Leirikesä r.y., Maria Akatemia ry, ruotsiksi: Maria Akademi rf, Sky Nuoret ry, Suomen Punainen Risti Pohjois- ja Keski-Helsingin osasto, Teatteriyhdistys Tuike ry).

Seitsemässä hankkeessa pääasiallisena tai osatavoitteena on edistää nuorten aikuisten työkykyä (Helsingin Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry, Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry, Leirikesä r.y., Maria Akatemia ry, ruotsiksi: Maria Akademi rf, Sirkus Magenta ry, Sky Nuoret ry, Suomen Punainen Risti Pohjois- ja Keski-Helsingin osasto ry).

Avustusta myönnetään liitteen mukaisesti seuraavien yhdistysten hankkeille:

HELride Collective ry: Ilmaista skeittikoulua kerran viikossa kesäloman ajan Malmin ja Mellunkylän skeittiparkeilla -hankkeeseen. Hankkeessa yhdistys toteuttaa maksutonta skeittikoulua erityisesti varhaisnuorille. Markkinointia kohdistetaan myös tavoittamaan erityisesti maahanmuuttajataustaisia tyttöjä, madaltaen osallistumiskynnystä uudenlaisten liikuntaharrastusten pariin.

Helsingin Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry: Malmin tytöt -hankkeeseen. Hankkeessa on pilotoitu jo pitkään toiminnassa olleen Rastilassa sijaitsevan Tyttöjen olohuoneen (Queendom) ja ItäHelsingin tytöt -turvallisen tilan toimintamallin mukaisen toiminnan käynnistämistä Malmin alueelle. Vuoden 2026 osalta tavoitteena on syventää ja kehittää hyvin käynnistynyttä toimintaa edelleen. Kyseessä on jatkohanke. Hanketta toteutetaan yhteistyössä alueen koulujen ja nuorisotalojen sekä Malmin seurakunnan kanssa.

Lasten ja nuorten yhdistys Pelikan ry: Sillanrakentajat -hankkeeseen. Yhdistys toteuttaa matalan kynnyksen teatteri- ja tanssitoimintaa, erityisesti maahanmuuttajataustaisille varhaisnuorille, tuoden eri kulttuuri- ja kielitaustasta tulevia nuoria yhteen mukavan ja saavutettavan kulttuuriharrastuksen pariin. Hankkeessa tarjotaan lisäksi aikuistuville nuorille työkokemusta sekä työelämään kiinnittymisen paikkoja ohjaajana toimimisen kautta.

Leirikesä r.y.: Tyttöjen leirikesä 2025–2027, projektivuosi 2026-hankkeeseen. Hankkeessa toteutetaan tyttöerityistä leiritoimintaa, jossa luodaan saavutettavaa matalan kynnyksen leiritoimintaa 9–12-vuotiaille tytöille. Leirejä markkinoidaan erityisesti maahanmuuttajataustaisille perheille. Kyseessä on jatkohanke, jonka ensimmäisenä hankevuonna yhdistys on toteuttanut verkosto- ja valmistelutöitä hankkeen pohjatyönä. Varsinaiset tyttöerityiset leirit käynnistyvät vuoden 2026 kesällä. Hanketta toteutetaan yhteistyössä SPR Pohjois- ja Keski-Helsingin osaston, Monaliiku ry:n, Tyttöjen talon, Suomen somalialaisten liiton, Plan Suomen, Malminkartanon asukasyhdistyksen, Tervetuloa perheet -hankkeen sekä alueverkostojen kanssa.

Luontoliitto Uudenmaan Piiri ry: Luontokerhoja 9–12-vuotiaille Helsingissä -hankkeeseen. Hankkeessa yhdistys tarjoaa maksuttomia luontokerhoja varhaisnuorista koostuvalle kohderyhmälle Malmin, Malminkartanon, Meri-Rastilan, Mellunkylän ja Kannelmäen alueilla. Tavoitteena mahdollistaa pysyväisluonteista harrastustoimintaa nuorille, jotka ovat jääneet sivuun harrastustoiminnasta.

Maria Akatemia ry:n Työnimuun! / Inner work! -hankkeeseen. Hankkeessa tarjotaan mentorointia ja vertaistukiryhmätoimintaa työnhaun tueksi erityisesti maahanmuuttajataustaisille ja monikielisille 18–24-vuotiaille nuorille naisille Malmin alueella. Tavoitteena on edistää nuorten naisten työhön integroitumista sekä samalla lisätä osallistujien tietoisuutta ehkäisevästä väkivaltatyöstä. Hankekauden jälkeen monikielinen toimintamalli on tarkoitus juurruttaa osaksi yhdistyksen jatkuvaa toimintaa.

Sirkus Magenta ry: Ponnahdus – Sosiaalisesta sirkuksesta nostetta nuorten aikuisten työelämätaitoihin 2026–2027-hankkeeseen. Yhdistys toteuttaa viikoittaista päivätoimintaa 18–24-vuotiaille, syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, jotka ovat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella tai jostain muusta syystä haavoittuvassa asemassa. Hankkeessa harjoitellaan yhdessä työelämätaitoja sekä pureudutaan oman elämän haasteisiin, minkä lisäksi hankkeessa mukana oleville nuorille tarjotaan harjoittelu-, työkokeilu- ja työmahdollisuuksia. Hanke toteutetaan yhteistyössä Diakonissalaitoksen Vamoksen, Itä-Helsingin Kulttuuripaja Kuplan, African Caren ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humakin kanssa.

Sky Nuoret ry: Meidän Malmi – Nuoret yhdessä -hankkeeseen. Hankkeessa tarjotaan varhaisnuorille ja nuorille aikuisille matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, ohjausta, yhteisöllisiä tapahtumia sekä työkykyä tukevia työpajoja. Kyseessä on jatkohanke. Hanke toteutetaan yhteistyössä YT-liikkeen, Link Akatemia Club ry:n, Suomi-Somali Seuran sekä Global Youth Basketball ry:n kanssa.

Suomen Punainen Risti Pohjois- ja Keski-Helsingin osasto: Taukotupa & Ensiapukerhot -hankkeeseen. Hankkeessa toteutetaan ensiapu- ja kaveritaitoja kehittäviä ensiapukerhoja sekä taukotupatoimintaa, jossa tarjotaan varhaisnuorille turvallinen tila kohtaamisille, oleilulle sekä läksykerhotoiminnalle. Toiminta tarjoaa aikuistuville nuorille mahdollisuuden kartuttaa osaamistaan ja työkokemustaan ohjauksellisen ja avustavan työn parissa vapaaehtoisena. Kyseessä on jatkohanke. Hanke toteutetaan Kannelmäen peruskoulun, Medialukion ja Maatullin peruskoulun kanssa.

Teatteriyhdistys Tuike ry: Mun juttu! -hankkeeseen. Hankkeessa toteutetaan Malmin ja Pukinmäen alueilla kulttuuriharrastuksia toteuttavien toimijoiden kanssa harrastustoreja, joilla nuoret pääsevät tutustumaan erilasiin kulttuuriharrastusmahdollisuuksiin. Torien pohjalta toteutetaan viiden harrastuskerran harrastuskokeiluja sekä tarjotaan innokkaille mahdollisuuksia vapaaoppilaspaikkoihin kulttuuriharrastusten pariin. Hanke toteutetaan yhteistyössä Ilmaisukoulu Valon, Pukinmäen taidekoulujen, Malmin nuorisotyön, kirjastojen, koulujen ja Kauppakeskus Malmin Novan kanssa.

Avustukseen liittyvät päätökset

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten tasa-arvoa, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sitoudutaan noudattamaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista, edistetään fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, edistetään kaikkien mahdollisuutta toimia ja harrastaa turvallisemmassa tilassa, kunnioitetaan kaiken elävän hyvinvointia, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään, torjutaan ilmastonmuutosta sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa ja tehdään toimenpiteitä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla suojataan tiedot ja järjestelmät hyvin, toimitaan vastuullisesti, avoimesti ja hyvän osallistavan hallintotavan mukaisesti, ei sallita rasismia, syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178)

Valmistelussa on suoritettu lapsivaikutusten arviointi, jossa arvioidaan lapsen etua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja lainsäädännön mukaisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto linjasi Nuorisotoiminnan erillisavustuksen segregaation ehkäisemiseen avustusehdoista (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 23.1.2025, 2 §)

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Erillisavustuksella avustettavista hankkeista päättää nuorisojaosto esittelyn perusteella kuitenkin niin, että nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikkö päättää delegointipäätöksen mukaisesti korkeintaan 3 000 euron hakemuksista. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 23.1.2025, 2 §)

Päätös tullut nähtäväksi 01.04.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

Nimi
Mikko Vatka

Titteli
Nuorisoasiainjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Matteus Pellikka

Titteli
Suunnittelija