Kiinteistökauppa, sopimussakon periminen, Pasila, Itä-Pasila, tontti 17028/6
Sopimussakon perimistä kiinteistökaupan kauppakirjan ehdon perusteella ja kiinteistökaupan kauppakirjan vähäistä muuttamista koskevan päätöksen muuttaminen (Pasila, Itä-Pasila, tontti 17028/6)
Päätös
Tonttipäällikkö päätti:
muuttaa 16.9.2025 (§ 51) tekemänsä päätöksen Kiinteistökauppa, sopimussakon periminen, Pasila, Itä-Pasila, tontti 17028/6 kohtaa A siten, että kiinteistökaupan kauppakirjaa, jossa ostajana on OP Tonttirahasto KY ja toteuttajana SRV Rakennus Oy, ei muuteta päätöksessä todetun mukaisesti, vaan 16.5.2022 allekirjoitettu kiinteistön kauppakirja jää voimaan alkuperäisessä muodossaan eikä siihen tehdä muutoksia.
Samalla tonttipäällikkö päätti todeta, että kauppakirjaan perustuva rakennuksen valmistumisen ajankohtaa koskevaan sopimusehtoon perustuva sopimussakko on peritty toteuttajalta täysimääräisesti ja lopullisesti määrältään yhteensä kolmekymmentätuhatta (30 000,00) euroa.
Päätöksen perustelut
Taustaa
Helsingin kaupunki on 16.5.2022 allekirjoitetulla kauppakirjalla myynyt Helsingin kaupungin 17. kaupunginosan (Pasila) korttelin 17028 tontin 6 OP Tonttirahasto KY:lle. Hankkeen toteuttajana toimii SRV Rakennus Oy.
Tontin 17028/6 kauppakirjan ehdon 7 mukaan rakennuksen tulee valmistua kolmen (3) vuoden kuluessa tontin kiinteistökaupan kauppakirjan allekirjoittamisesta. Saman ehdon mukaan kaupunki voi perustellusta syystä ja ostajan tai toteuttajan hakemuksesta myöntää edellä mainittuihin määräaikoihin pidennystä.
Kauppakirjan ehtojen mukaisesti tontille toteutetun rakennuksen olisi tullut valmistua 18.5.2025. Kaupunki on myöntänyt toteuttajan hakemuksesta rakennuksen valmistumisen määräaikaan pidennystä yhden vuoden eli 18.5.2026 saakka ja samalla perinyt 30 000 suuruisen sopimussakon kauppakirjan ehdon 39 perusteella. Määräajan pidennys rakennuksen valmistumiselle on tehty kauppakirjan vähäisellä muutoksella. Osapuolet eivät ole allekirjoittaneet kauppakirjan vähäistä muutosta.
Tonttipäällikkö on päättänyt sopimussakon perimisestä sekä kauppakirjan vähäisestä muutoksesta päätöksellään 16.9.2025 (§ 51).
Hankkeen toteuttaja on suorittanut 30 000 euron suuruisen sopimussakon kaupungille kyseessä olevasta sopimusrikkomuksesta edellä mainitun päätöksen perusteella.
Sopimussakon määrä
Kiinteistön kauppakirjan sopimussakkoehtojen perusteella täysimääräinen sopimussakon määrä olisi satatuhatta (100 000) euroa. Kaupunki on tehnyt sopimussakon määrää koskevan kohtuullisuusharkinnan ja kaupungin näkemyksen mukaan oikeudenmukaisena ja kohtuullisena sakon määränä voidaan pitää 30 % täysimääräisen sakon määrästä eli yhteensä kolmekymmentätuhatta (30 000,00) euroa. Tämä on perusteltua, sillä tontin rakennustyöt on aloitettu ja saatettu 66 % valmiusasteeseen.
Rakennuksen valmistumisen määräaikaa koskeva harkinta
Rakentaminen tontilla on alkanut 1.8.2022 ja tontille toteutettava asuinrakennus on valmistunut ulkopuolisten töiden osalta 1.7.2024 valmiusasteen ollessa 66 %. Rakennuksen rakennustyöt eivät ole edenneet 1.7.2024 jälkeen.
Sopimusosapuolten välisten neuvottelujen tuloksena on sovittu, ettei rakentamisen valmistumiselle aseteta uuttaa määräaikaa, eikä tonttipäällikön 16.9.2025 (§ 51) päätöksen liitteen 1 mukaista kauppakirjan täydennystä panna täytäntöön. Tämä on perusteltua, sillä rakentaminen tontilla on aloitettu ja rakennus on rakennettu jo noin 66 % valmiiksi. Kaupungin arvion mukaan uuden määräajan asettaminen ei edistä rakennuksen valmistumista, sillä molemmat osapuolet pyrkivät saattamaan rakennushankkeen valmiiksi. Määräajasta luopumista voidaan pitää perusteltuna, koska tontilla on jo aloitettu rakentaminen ja rakennus on 66 % valmiusasteessa eikä tontti siten ole käytännössä luovutettavissa toiselle rakennuttajalle. Tämä osoittaa rakennuttajan sitoutumista hankkeen loppuunsaattamiseen.
Samalla kaupunki vahvistaa, että hankkeen toteuttaja ja tontin omistaja ovat tonttipäällikön päätöksen 16.9.2025 (§ 51) kohdan B mukaisesti suorittaneet rakentamisen valmistumisen ajankohtaa koskevan sopimussakon täysimääräisesti ja lopullisesti maksamallaan 30 000 euron suuruisella sopimussakolla. Kaupungilla ei tämän jälkeen ole oikeutta esittää ostajaa tai toteuttajaa kohtaan vaatimuksia, reklamaatioita tai oikeudellisia toimenpiteitä, jotka liittyvät tontille toteutettavan asuinrakennuksen valmistumiseen, sen viivästymiseen tai edellä mainittuun sopimussakkoon.
Toimivalta
Hallintosäännön mukaan toimialalautakunnan yleinen toimivalta määräytyy 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan seuraavasti:
Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää:
- hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti 15.5.2018 (244 §) siirtää hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaista toimivaltaansa päättää hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta kaupunkiympäristön toimialan palveluiden päälliköille seuraavasti:
Palvelun päällikkö
- päättää palvelun vastuualueeseen kuuluvista korvauksista.
Koska tällä päätöksellä päätetään maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun vastuualueelle kuuluvien tontinluovutusasiakirjojen sopimussakkoehtojen mukaisesta sopimussakkokorvauksesta, on tonttipäällikkö maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun päällikkönä toimivaltainen päättämään asiasta.
Päätös tullut nähtäväksi 30.04.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.