Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle luonnoksesta suomalaisen avaruustoiminnan ja sen hallinnon kehittämistarpeita koskevaksi selvitykseksi

HEL 2018-006004
Asialla on uudempia käsittelyjä

Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle luonnoksesta suomalaisen avaruustoiminnan ja sen hallinnon kehittämistarpeita koskevaksi selvitykseksi

§ 84

Päätös

Pormestari antoi liikenne- ja viestintäministeriölle suomalaisen avaruustoiminnan ja sen hallinnon kehittämistarpeita koskevasta selvitysluonnoksesta seuraavan lausunnon:

Selvitysluonnoksessa esitettyjen perusteluiden nojalla avaruushallinto tulee ensisijaisesti järjestää keskitetysti. Keskitetty hallinto palvelisi samanaikaisesti useamman hallinnonalan tarpeita, jolloin kansallista avaruustoimintaa voitaisiin edistää mahdollisimman tehokkaasti.

Avaruusliiketoiminnassa on merkittäviä elinkeinomahdollisuuksia huomioiden erityisesti sen puitteissa kehitettyjen teknologioiden hyödyntäminen eri sovellusaloilla, kuten sensoriteknologia, terveysala ja terveysteknologia sekä uudet materiaalit. Kasvava avaruusliiketoiminta nousee yhä tärkeämmäksi pääkaupunkiseudulla nykyisissä ja aloittavissa startup-yrityksissä. Helsingin kaupunki on jo mukana ESA BIC Incubator -liiketoimintakehitysohjelmassa, joka tukee suomalaisen avaruusalan koulutus-, tutkimus- ja yritystoimintaa, erityisesti aloittavaa yritystoimintaa sekä teknologiasiirtoa ja Euroopan avaruusjärjestö ESA:n patenttivaraston hyödyntämistä suomalaisissa yrityksissä.

Avaruushallinnon tulee toimintamallista riippumatta vahvistaa ja kasvattaa korkeaan osaamiseen perustuvaa suomalaista avaruusosaamista sen laajassa merkityksessä. Lisäksi kansallisen avaruushallinnon tulee tukea avaruusosaamiseen perustuvaa nykyistä ja uutta liiketoimintaa, suomalaisten yritysten pääsyä uusille markkinoille sekä startup-yritysten syntyä ja kasvua.

Päätös tullut nähtäväksi 12.06.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Esittelijä

Nimi
Sami Sarvilinna

Titteli
Kansliapäällikkö

Päättäjä

Nimi
Jan Vapaavuori

Titteli
Pormestari

Lisätietojen antaja

Nimi
Ulla Tapaninen

Titteli
Erityisasiantuntija

Liitteet (pdf)

1. Lausuntopyyntö 7.5.2018, Liikenne- ja viestintäministeriö
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Lausuntopyynnön liite, suomalainen avaruustoiminta ja sen hallinnon kehittämistarpeet
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.