Hankinta, muuttopalvelut, rakentamispalveluliikelaitos Stara
Muuttopalvelujen hankinta ajaksi 1.7.2026 - 30.6.2029
Päätös
Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa Staran toimitusjohtajan tekemään sopimukset muuttopalvelujen tuottamisesta Flyto Oy, Muuttopalvelu Forsman Oy, Niemi Palvelut Oy, Proper Ventures Oy ja Secon Service Oy kanssa ajaksi 1.7.2026 – 30.6.2029.
Lisäksi johtokunta päätti oikeuttaa Staran logistiikan kuljetuspalveluyksikön tekemään tilauksia palveluntuottajaksi valituilta sopimuskauden aikana hankinnan ennakoidulla arvonlisäverottomalla kokonaisarvolla, joka on enintään 5,7 miljoonaa euroa (alv 0 %).
Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Sopimukset tehdään vasta, kun palvelutuottajaksi valittu on toimittanut rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa tai 6 b §:ssä tarkoitetut otteet, ja hankintayksikkö on varmistanut, ettei palveluntuottajaksi valittua rasita mikään pakollinen poissulkemisperuste.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
EU-kynnysarvon ylittävästä palveluhankinnasta on julkaistu HILMA- ja TED- (Tenders Electronic Daily) verkkosivustoilla hankintailmoitukset ja tarjouspyyntöasiakirjat julkaistiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa 5.3.2026. Hankinnan kohteena on muuttopalvelujen hankinta.
Hankintamenettelynä on julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) mukainen avoin menettely, jossa kaikki halukkaat palveluntuottajat voivat tehdä tarjouksen. Tarjoukset oli annettava sähköisesti Tarjouspalvelussa.
Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista kysymyksiä 27.3.2026 kello 15.00 mennessä. Hankintaa koskeviin kysymyksiin vastattiin Tarjouspalvelussa. Tarjouspyyntöasiakirjat sekä hankintaa koskevat kysymykset, ja niihin annetut vastaukset ovat oheismateriaalina.
Tarjousten määräaika oli perjantaina 10.4.2026 kello 12.00. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja.
Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä viisi (5) tarjoajaa.
Flyto Oy
Muuttopalvelu Forsman Oy
Niemi Palvelut Oy
Proper Ventures Oy
Secon Service Oy
Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin alustavasti tarjouksessa annettujen tietojen perusteella (ESPD). Kaikki tarjoajat täyttivät soveltuvuusvaatimukset.
EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa palveluntuottajaksi valituilta on pyydettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitettu ote rikosrekisteristä (edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävät henkilöt). Rikosrekisteriote toimii näyttönä siitä, ettei tarjoajaa koske jokin hankintalain 80 §:ssä tarkoitettu pakollinen rikosperusteinen poissulkemisperuste.
Hankintaprosessin aikataulussa pysymisen vuoksi hankintayksikkö tarkastaa palveluntuottajaksi valittujen pakolliset ja harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet vasta päätöksen teon jälkeen. Sopimukset tehdään vasta kun hankintayksikkö on varmistanut, ettei palveluntuottajaksi valittuja rasita mikään pakollinen tai harkinnanvarainen poissulkemisperuste.
Tarjous oli jätettävä tarjouslomakkeella, jossa tarjoajan oli ilmoitettava arvonlisäverottomat yksikköhinnat (€/h) palvelulajeittain, sekä muuttopalvelussa tarvittavien muuttolaatikoiden yksikköhinnat.
Tarjouslomakkeen kalustoselvityksellä tarjoajan oli ilmoitettava muuttopalvelun tuottamisessa käytettävien ajoneuvojen yksilöidyt ajoneuvokohtaiset tiedot (merkki ja malli, rekisteritunnus, käyttöönottovuosi, käyttövoima, kuormatilan koko, kokonaismassa ja lisävarusteet).
Tarjouspyynnössä on mainittu, että osatarjouksia ei sallita. Tarjous oli annettava kaikista hinnoiteltavaksi pyydetyistä yksikköhinnoista.
Kaikki määräaikaan mennessä annetut tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Päätöksenteon peruste on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa halvimman hinnan lisäksi on otettu huomioon muuttopalvelujen tuottamisessa käytettävien ajoneuvojen käyttövoima (biokaasu tai sähkö). Tarjouspyynnössä ilmoitetut tarjousvertailun pisteytysperusteet on liitteenä 1.
Tarjousvertailu on tehty tarjouspyynnössä ilmoitettujen päätöksen tekemisen perusteiden mukaisesti (liite 2).
Muuttopalvelujen saatavuuden varmistamiseksi palveluntuottajiksi on valittava kaikki viisi (5) tarjouspyynnön vaateiden mukaista tarjoajaa, jotka tarjousvertailun mukaisessa edullisuusjärjestyksessä ovat Secon Service Oy, Niemi Palvelut Oy, Flyto Oy, Muuttopalvelu Forsman Oy ja Proper Ventures Oy.
Staran logistiikan kuljetuspalveluyksikkö järjestää Helsingin kaupungin toimialoille ja liikelaitoksille erillisten toimeksiantojen perusteella noin 1400 muuttoa vuosittain. Muuttopalvelut ovat pääasiassa arkisto-, koulu- ja toimistomuuttoja, sekä vähäisissä määrin sosiaalitoimen tukemia asuntomuuttoja, ja taide-esineiden kuljetuksia. Toimistomuutot sisältävät usein myös kalusteiden purkamista ja asennusta.
Puitesopimukseen perustuvia erillisiä tilauksia tehdään tarjousvertailun mukaisessa kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä. Tilauksien teossa otetaan huomioon kokonaiskustannukset, palvelun saatavuus ja resurssit.
Staralla on sopimusehtojen mukaan mahdollisuus suurista muutoista pyytää palveluntuottajaksi valituilta erillisillä tarjouspyynnöillä urakkatarjouksia. Puitejärjestelyyn perustuvia minikilpailutuksia järjestetään sopimuskauden aikana ilmenevien tarpeiden mukaisesti.
Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla vaan vasta, kun odotusaika (14 päivää) on kulunut ja kun hankintayksikkö ja hankintapäätöksellä valittu palveluntuottaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.
This decision was published on 08.05.2026
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.