Toimivallan siirtäminen, palvelukeskusliikelaitos, viranhaltijat, sopimukset
Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunnan toimivallan siirtäminen liikelaitoksen viranhaltijoille sopimuksia koskevissa asioissa
Päätös
Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta päätti siirtää sille kuuluvaa yleistä sopimustoimivaltaa 1.6.2026 alkaen seuraavasti:
Toimitusjohtaja päättää
- periaatteellisesti merkittävän sopimuksen tekemisestä;
- kahta tai useampaa yksikköä koskevien sopimusten tekemisestä, mikäli sopimus ei ole kohdistettavissa pääasiallisesti yhteen yksikköön.
Yksikönjohtaja päättää
- pääasiallisesti johtamaansa yksikköä koskevan sopimuksen tekemisestä.
Viranhaltija, joka on päättänyt sopimuksen tekemisestä, päättää sopimuksen muuttamisesta, voimassaolon päättämisestä ja muusta sopimusta koskevasta oikeustoimesta.
Toimitusjohtaja päättää viranhaltijoiden tekemien sopimuksen purkamisesta ja sovintosopimuksen tekemisestä, jos asia ei ole vireillä riita-asiana tuomioistuimessa.
Johtokunta kehottaa liikelaitosta antamaan johtokunnalle toimitusjohtajan tilannekatsausten yhteydessä koosteen tämän delegoinnin perusteella hyväksytyistä sopimuksista.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta on 30.8.2023 § 49 delegoinut kaupungin hallintosäännön 11 luku 1 § 2 momentti kohdan 8 perusteella toimivaltansa palveluiden hinnoitteluun sekä palveluiden myyntiä koskevista sopimuksista päättämiseen Palvelukeskusliikelaitoksen viranhaltijoille.
Kaupungin hallintosääntöön on 26.11.2025, § 286 lisätty kirjaukset yleisestä toimivallasta sopimusten solmimiseen ja muihin sopimustoimiin kaupunginvaltuuston päätöksellä. Päätöksen mukaan liikelaitoksen sopimustoimivaltaa käyttää 1.1.2026 alkaen liikelaitoksen johtokunta. Tämä valtuus on siirrettävissä, eli johtokunta voi tehtäväalueellaan päättää perusteet ja rajat, joiden mukaan sopimuksista päättää tarkoituksenmukainen viranhaltija.
Tällä hallintosääntömuutoksella ei ole muutettu hankintavaltuuksia tai henkilöstöasioita koskevaa toimivaltaa tai maan tai tilojen luovuttamiseen, maanvuokraan, tilojen vuokraamisen tai muuhun erikseen hallintosäännössä määrättyyn sopimustoimintaan liittyvää toimivaltaa. Kaupungin hallintosäännön 11 luku 1 § 2 momentin kohtaa 8 on nyt laajennettu siten, että kun siinä aiemmin viitattiin palvelujen myyntiä koskeviin sopimuksiin, viitataan siinä nyt sopimuksiin yleensä. Tältä osin edellä kerrottu, 30.8.2023 tehty delegointi on tehty johtokunnan toimivallan puitteissa myös uudistetun hallintosäännön mukaan, ja on siten edelleen voimassa. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä muutoksessa on kysymys yleisen sopimustoimivallan lisäämisestä hallintosääntöön.
Tällaisia yleiseen sopimustoimivaltaan kuuluvia sopimuksia ovat esimerkiksi
- kaupunkikonsernin sisäiset sopimukset ja yhteistyöasiakirjat (pl. - Palvelukeskusliikelaitoksen palveluiden myyntiä Helsingin kaupungin hallintokunnille koskevat asiakirjat)
- tutkimus-, koulutus- ja kehittämissopimukset,
- hanke- ja projektisopimukset, sekä
- muut kuin edellä mainitut sopimukset (esimerkiksi yhteistyösopimukset, joille ei ole määriteltävissä rahallista arvoa tai jotka eivät täytä hankintasopimuksen määritelmää).
Siirrettävä toimivalta koskee sopimuksia, joista tehdään viranhaltijapäätös ennen sopimuksen allekirjoittamista. Päätöksessä voidaan oikeuttaa toinen henkilö allekirjoittamaan sopimus.
Johtokunnan sopimustoimivaltaan kuuluvat sopimukset koskevat päivittäisen operatiivisen toiminnan toteuttamista, jolloin toimivallan delegointi viranhaltijoille on perusteltua. Delegointi tehostaa operatiivista johtamista ja mahdollistaa tarvittaessa nopean reagoinnin operatiivisen toiminnan sujuvuuden varmistamiseksi.
Helsingin kaupungin 1.1.2026 voimaan tulevan hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 8 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää liikelaitoksen sopimuksista.
Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta 25.02.2026 § 6
This decision was published on 08.05.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.