Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta varhaiskasvatusta koskevaan päätökseen

Det här är en framställning

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta varhaiskasvatusta koskevaan päätökseen

Päätösehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hylätä ********** oikaisuvaatimuksen palveluohjaajan 20.5.2026 (nro 202600471) tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Esittelijän perustelut

Päätös, johon vaaditaan oikaisua

Varhaiskasvatuspaikan myöntämistä koskeva palveluohjaajan päätös 20.5.2026 (nro 202600471, liite 1).

Oikaisuvaatimus

Lapsi on saanut varhaiskasvatuspaikan päiväkoti Perhosesta 3.8.2026 alkaen (liite 1). Huoltaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen lapselle myönnetystä varhaiskasvatuspaikasta (liitteet 2-3). Huoltaja vaatii lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa päiväkoti Kulkurista, koska lapsen vanhempi sisarus on siellä varhaiskasvatuksessa ja lasten kuljettaminen eri päiväkoteihin aiheuttaa perheelle kohtuutonta ajallista, taloudellista ja henkistä rasitusta. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen perustelujen täsmentämistä mm. sisarusperusteen soveltamisen osalta.

Huoltajan esittämät perustelut ilmenevät lähemmin oikaisuvaatimuksesta.

Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa oikealle viranomaiselle.

Perustelut

Lapselle haettiin varhaiskasvatuspaikkaa ensimmäisenä hakutoiveena päiväkoti Kulkurista, toisena päiväkoti Oulunkylästä ja kolmantena päiväkoti Nestorista 3.8.2026 alkaen. Asiassa saadun tiedon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijöiden lapsen hakemusta käsitelleissä hakijavalintakokouksissa 11.-12.5.2026 päiväkoti Kulkurista myönnettiin paikat kahdelle lapselle, joilla oli aikaisempi hoidon tarpeen alkamisaika kuin oikaisuvaatimuksen tekijän lapsella. Sisarusperustetta ei sovellettu tässä tapauksessa, koska lapsen sisarus aloittaa elokuussa esiopetuksessa. Sisarusperustetta sovelletaan vain siinä tapauksessa, jos päiväkodissa oleva sisarus on ko. päiväkodissa varhaiskasvatuksessa. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päättämien varhaiskasvatuspaikan myöntämisen perusteissa todetaan nimenomaisesti, että esiopetuksessa, integroidussa tai monivammaisten lasten erityisryhmässä sekä kielikylpyopetuksessa olevan lapsen sisarukselle ei aina voida myöntää paikkaa samasta varhaiskasvatuksen toimipaikasta.

Päiväkoti Oulunkylästä myönnettiin paikat kolmelle lapselle, joilla ko. päiväkoti oli ensimmäisenä hakutoiveena. Päiväkoti Nestorista myönnettiin paikat 15 lapselle. Ensin myönnettiin paikat 13:lle lapselle, joilla ko. päiväkoti oli ensimmäisenä tai toisena hakutoiveena. Viimeiset kaksi paikkaa myönnettiin lapsille, joilla oli lyhempi matka ko. päiväkotiin kuin oikaisuvaatimuksen tekijän lapsella, koska päiväkoti oli kaikilla kolmantena hakutoiveena ja hoidon tarpeen alkamisaika oli sama.

Lapsen hakemus käsiteltiin 13.5.2026 pidetyssä valintakokouksessa, jossa valittiin lähimpään vapaaseen päiväkotiin hakijoita, jotka eivät olleet saaneet paikkaa hakutoiveiden mukaisista päiväkodeista. Kokouksessa lapselle ei ollut edelleenkään tilaa hakutoiveiden mukaisista päiväkodeista, joten lapselle tehtiin päätös kokoushetkellä olleeseen lähimpään vapaaseen päiväkotiin. Varhaiskasvatuspaikan myöntämisperiaatteiden mukaan varhaiskasvatuspaikkaa myönnettäessä otetaan huomioon varhaiskasvatuksen tarpeen alkamisajankohta. Sisarusperusteen jälkeen, mikäli hakijoilla on sama aloittamispäivämäärä, ratkaisee varhaiskasvatuspaikan etäisyys kotoa lyhimmän matkan mukaan. Matka-aika lasketaan HSL:n reittioppaan avulla. Lähin vapaa paikka oli päiväkoti Perhosessa, jonne matka-aika HSL:n reittioppaan mukaan on 11 minuuttia.

Oikaisuvaatimuksen tekijän lapselle ei voitu tarjota paikkaa toivotuista päiväkodeista, koska ko. lapselle ei ollut vapaata paikkaa näistä hakutoiveista. Lapselle tehtiin päätös varhaiskasvatuspaikasta päiväkoti Perhoseen.

Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on asiassa toteutunut, vaikka lapsi ei saanutkaan paikkaa halutusta päiväkodista.

Viranhaltijan päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, viranhaltija ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole lainvastainen.

Föredragande

Namn
Miia Kemppi

Titel
Varhaiskasvatusjohtaja

Bilagor

1. Varhaiskasvatuspäätös 20.5.2026
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 32 k
3. Oikaisuvaatimus 5.6.2026, liite, kartta
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.