Hankinta, rakentamisluvan varainen rakennustekninen valvontatyö, Junatien metrosillan uusimishanke, liikenneliikelaitos

HEL 2026-008066
Ärendet har nyare handläggningar

Junatien metrosillan uusimishankkeen rakentamisluvan varaisten rakennusteknisten valvontatöiden hankinta

§ 57

Päätös

Toimitusjohtaja valitsi WSP Finland Oy:n Junatien metrosillan uusimishankkeen rakentamisluvan varaisten rakennusteknisten valvontatöiden toimittajaksi yhteensä enintään 49.875,00 euron arvonlisäverottomaan kattohintaan.

Päätöksen perustelut

Asian tausta

Junatien metrosillan uusiminen on välttämätöntä sillan rakenteellisen kunnon ja metron liikenneturvallisuuden varmistamiseksi. Nykyinen silta on huonokuntoinen ja sen kantavuus on puutteellinen. Silta uusitaan kiireellisesti, jotta vältetään riskit metroliikenteen ennakoimattomista katkoksista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 8.4.2026, 108 §, Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelman siten, että hankkeen kokonaishinta on enintään 107.000.000 euroa kustannustasossa tammikuu 2026.

Silta sijaitsee sekä liikenteellisesti että rakenneteknisesti erittäin haastavassa paikassa. Suunnittelun ja toteutuksen keskeisenä tavoitteena on varmistaa, että sillan uusimisesta aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa ja liikennekatkon kesto pysyisi mahdollisimman lyhyenä.

Kalasataman metroasemaa sekä muita sen läheisiä rakenteita joudutaan pienissä määrin purkamaan ja uudelleenrakentamaan Junatien metrosillan töiden takia. Hankkeessa hyödynnetään myös metroaseman kiinnioloaika ja metron liikennöintikatko tekemällä metroasemalla sen korjaus- ja parannustöitä.

Hankintamenettely

Hankinnassa ei sovelleta erityisalojen hankintalakia (1398/2018), koska hankinnan yhteenlaskettu kokonaisarvo alittaa kyseisen lain 13 § mukaisen palveluhankintojen kynnysarvon.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy järjesti kuitenkin liikenneliikelaitoksen (HKL) toimeksiannosta 17.3.2026 kilpailutuksen julkisten hankintojen periaatteiden mukaisesti lähettämällä tarjouspyynnön kolmelle alan yritykselle. Tarjousten jättämisen määräaika oli 6.5.2026 klo 12.00 mennessä.

Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti kaksi tarjoajaa: Rapp Oy ja WSP Finland Oy

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastamisen tarkoituksena oli selvittää edellytykset hankinnan suorittamiseen tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Pakolliset vaatimukset ja pyydetyt selvitykset esitettiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Tarjoajat täyttivät tarjoajille asetetut vaatimukset ja kelpoisuusehdot.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi

Tarjousta koskevat vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu

Hinnan painoarvo oli 100 %. Halvinta hintaa käytettiin kokonaistaloudellisen edullisuuden valintaperusteena, koska laatu oli otettu huomioon jo hankinnan kohteen määrittelyssä ja teknisissä vaatimuksissa, joiden tuli täyttyä tarjotussa ratkaisussa.

Tarjoukset sijoittuivat vertailuhinnoiltaan seuraavasti:

TarjoajaVertailuhinta (alv 0 %)Sijoitus
Rapp Oy87.553,00 eur2.
WSP Finland Oy49.875,00 eur1.

Halvimman tarjouksen jättänyt WSP Finland Oy valitaan Junatien metrosillan uusimishankkeen rakentamisluvan varaisten rakennusteknisten valvontatöiden toimittajaksi.

Sopimus

Sopimussuhde tarjouskilpailun voittajan kanssa ei synny tämän päätöksen perusteella, vaan vasta allekirjoitetulla sopimuksella tai kirjallisen tilauksen tekemisellä.
 

Toimivalta

Hallintosäännön 11 luvun 1 § 2 mom. 3 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.

HKL:n johtokunta on 20.8.2025, 58 §, siirtänyt hallintosäännön mukaista hankintoihin liittyvää toimivaltaansa HKL:n toimitusjohtajalle 1.000.000 euroon (alv 0 %) asti.

Käsiteltävänä olevan hankinta-asian arvon ollessa alle 1.000.000,00 euroa (alv 0 %) voi toimitusjohtaja päättää hankinnasta.
 

Detta beslut publicerades 13.05.2026

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Beslutsfattare

Namn
Saara Kanto

Titel
Toimitusjohtaja

Upplysningar