Toimivallan siirtäminen, valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakeminen, keskushallinto
Valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisen toimivallan siirtäminen työllisyyspalveluliikelaitoksen toimitusjohtajalle
Päätös
Rahoitusjohtaja päätti siirtää hallintosäännön 12 luvun 4 §:n 7 kohdan toimivaltaa hakea kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet seuraavasti:
- Työllisyyspalveluliikelaitoksen toimitusjohtaja päättää työllisyyspalveluiden toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta
Samalla rahoitusjohtaja päätti todeta:
- ettei keskushallintoa tai koko kaupunkia koskevilta osilta valtionavustusten tai niihin verrattavien etuuksien hakemisen toimivaltaa siirretä tällä päätöksellä
- ettei toimivaltaa valtionosuuksien hakemisen osalta siirretä tällä päätöksellä
- että työllisyyspalveluliikelaitoksen tulee tehdä hankehakemuksista päätökset Ahjo-asiankäsittelyjärjestelmän kautta ja toimittaa ne sekä rahoitushakemuksia koskevat päätökset tiedoksi rahoitusjohtajalle
- että työllisyyspalveluliikelaitoksen tulee huolehtia siitä, että jokaiselle rahoitusta saaneelle hankkeelle avataan laskentajärjestelmään oma projektitunniste hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi. Lisäksi työllisyyspalveluliikelaitoksen tulee huolehtia rahoituksen myöntäjän vaatimasta seurannasta ja raportoinnista
Päätöksen perustelut
Työllisyyspalveluliikelaitos huolehtii julkisten työvoimapalveluiden tuottamisesta ja kaupungin työllisyyden edistämisestä sekä niihin liittyvästä kehittämisestä ja koordinaatiosta ja työikäisten kotoutumista edistävien palveluiden tuottamisesta. Valtionavustuksien hakeminen liittyy oleellisesti työllisyyspalveluliikelaitoksen tehtävien luonteeseen.
Toimivaltaa on tarkoituksenmukaista siirtää valtionavustusten ja niitä vastaavien etuuksien hakemisen osalta työllisyyspalveluliikelaitoksen toimitusjohtajalle. Toimivallan siirrolla selkeytetään valtionavustusten sekä niihin verrattavien avustusten hakemiseen liittyvää päätöksentekoa työllisyyspalveluliikelaitoksen osalta sekä varmistetaan yhdenmukainen toimintatapa kaupungin toimialojen kanssa.
Työllisyyspalveluliikelaitoksen tulee valmistella avustushakemukset määrärajan puitteissa ja tarkistaa, että haetun avustuksen kohteena oleva toiminta tai hanke vastaa hakuilmoituksessa kuvattuja kriteerejä. Työllisyyspalveluliikelaitoksen tulee tehdä selkeä toiminta- ja hankesuunnitelma sekä realistinen talous- ja kustannusarvio. Työllisyyspalveluliikelaitoksen tulee huolehtia, että avustusta käytetään vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty ja avustuksen käyttöä koskeva selvitys tulee tehdä määräaikaan mennessä.
Toimivalta
Hallintosäännön 12 luvun 4 §:n kohdan 7 mukaan rahoitusjohtaja hakee kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet. Hallintosäännön mukaan rahoitusjohtaja voi määrätä tehtävän muulle viranhaltijalle.
Detta beslut publicerades 24.04.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.