Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, kansainvälisyys lukiokoulutuksessa 2023, Opetushallitus

HEL 2023-004739
Ärendet har nyare handläggningar

Toimialajohtajan päätös kansainvälisyys lukiokoulutuksessa 2023 erityisavustuksen jakamisesta palveluihin

§ 77

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti hyväksyä Opetushallituksen myöntämän erityisavustuksen kohdentamisen palvelukokonaisuuksiin. Avustuksen käyttöaika on 1.6.2023 – 31.12.2024.

Myönnetyn avustuksen kokonaissumma on 20 000 euroa. Myönnetyn avustuksen osuus hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 80 %, jolloin omarahoitus 20 % hankkeen kokonaiskuluista on 5000 euroa. Erityisavustuksesta jaetaan lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön palvelukokonaisuudelle 14 400 euroa ja kehittämispalveluihin 5600 euroa. Palveluiden omarahoitusosuus katetaan palvelun omista määrärahoista. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön omarahoituksen osuus on 3600 euroa ja kehittämispalveluiden omarahoituksen osuus on 1400 euroa.

Päätöksen perustelut

Opetushallitus päätti myöntää erityisavustusta Helsingille lukiokoulutuksen kansainvälisyyden kehittämiselle (OPH 3/622/2023). Päätös perustuu Helsingin kaupungin hakemukseen 4.4.2023.

Avustuksen tavoitteena on monipuolistaa ja kehittää kansainvälisyyttä opetussuunnitelmatyössä, opetuksessa ja oppimisessa. Tavoitteena on samalla lisätä kansainvälisellä toiminnalla vastuullisuutta ja kulttuurista lukutaitoa eli taitoa toimia vuorovaikutteisesti ja empaattisesti osana kulttuurisesti monimuotoisia yhteisöjä. Kansainvälisyysosaamisen kehittämisessä kiinnitetään huomiota ihmisoikeuksien, kielten ja kulttuurien moninaisuuden sekä ympäristön kestävyyden vaalimiseen. Hankkeen toteuttaminen tukee Helsingin kaupungin strategian painopisteitä sekä kansainvälisen toiminnan tavoitteita.

Detta beslut publicerades 11.09.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Satu Järvenkallas

Titel
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Upplysningar

Bilagor

1. Päätös 30.5.2023
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.