Lahjoitus, valmentajapalkkatuki, Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia

HEL 2020-014016
Ärendet har nyare handläggningar

Valmentajapalkkatuki Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemialta, Pukinmäenkaaren peruskoulu

§ 226

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti, että Pukinmäenkaaren peruskoulu saa ottaa vastaan Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian myöntämän 2 500 euron valmentajapalkkatuen liikuntakerhojen järjestämiseksi
liikuntalinjan oppilaille.

Tuki kirjataan koulun tuloksi koulukohtaisella 21-päättyvällä sisäisellä tilauksella ja ao summa lisätään koulun käyttömenoihin. Tuen käytöstä ja raportoinnista vastaa koulun rehtori.

Päätöksen perustelut

Kasvatuksen ja koulutuksen vs. toimialajohtajan 17.7.2017 § 56 tekemän päätöksen mukaan palvelukokonaisuuden johtaja päättää lahjoituksen vastaanottamisesta palvelukokonaisuuden osalta, mikäli lahjoitus on arvoltaan enintään 30 000 euroa.

Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemia on myöntänyt 2 500 euron valmentajapalkkatuen aamuisin pidettävien liikuntakerhojen järjestämiseksi liikuntalinjan 7-9 –luokan oppilaille.

Detta beslut publicerades 18.12.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Outi Salo

Titel
Perusopetusjohtaja

Bilagor

1. Urheiluakatemioiden yläkoulujen valmentajapalkkauksen tukipäätökset 2020-2021
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.