Ylimmän johdon kokonaispalkkojen järjestelyeräkorotukset

HEL 2019-003846
Ärendet har nyare handläggningar

Ylimmän johdon kokonaispalkkojen järjestelyeräkorotukset

§ 64

Päätös

Kansliapäällikkö päätti 1.1.2019 toimeenpantavista kaupungin ylimmän johdon kokonaispalkkojen järjestelyeräkorotuksista oheisten liitteiden mukaisesti.

Päätöksen perustelut

1.1.2019 käytettävästä paikallisesta järjestelyerästä on sovittu kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) 2018-2019 allekirjoituspöytäkirjassa (3 § 2 mom.) seuraavasti: ”Paikallinen järjestelyerä on 1,2 prosenttia KVTES:n palkkasummasta. Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat paikallisten palkkausjärjestelmien edelleen kehittäminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esimiesasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.”

Kaupunginkanslian 30.8.2017 johdon kokonaispalkkajärjestelmästä antaman ohjeen (kappale 4) mukaisesti kokonaispalkkoja kehitetään myös valtakunnallisten järjestelyerien yhteydessä. Näihin tarkistuksiin käytetään vähintään KVTES:n järjestelyerää vastaava osuus laskettuna kokonaispalkkajärjestelmän soveltamispiiriin kuuluvien palkkasummasta.

Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kansliapäällikkö päättää toimialajohtajan, palvelukokonaisuuden johtajan, pelastuskomentajan, liikelaitoksen johtajan, kaupunginkanslian osastopäälliköiden ja toimialojen hallintojohtajien palkasta ja palkan määräytymisperusteesta, palkan harkinnanvaraisesta tarkistamisesta ja muusta palkitsemisesta sekä näiden tehtävien vaativuusluokittelusta ja siihen perustuvasta palkasta Helsingin kaupungin voimassa olevan hallintosäännön (12 luku 1 §) mukaisesti.

Detta beslut publicerades 01.04.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Sami Sarvilinna

Titel
Kansliapäällikkö

Upplysningar

Namn
Juha Rosvall

Titel
Työmarkkina-asiantuntija

Bilagor

1. Liite 1 Kansliapäällikön päätös ylimmän johdon järjestelyerästä Kuva
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Liite 2 Kansliapäällikön päätös ylimmän johdon järjestelyerästä Stara
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Liite 3 Kansliapäällikön päätös ylimmän johdon järjestelyerästä Sote
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Liite 4 Kansliapäällikön päätös ylimmän johdon järjestelyerästä Tyhe
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Liite 5 Kansliapäällikön päätös ylimmän johdon järjestelyerästä Kasko
Bilagan publiceras inte på internet.
6. Liite 6 Kansliapäällikön päätös ylimmän johdon järjestelyerästä Talpa
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.