Hankinta, Apollo-rahoitussopimusten hallintapalvelua koskevan sopimuksen uusiminen, Kuntarahoitus Oyj

HEL 2019-001188
Ärendet har nyare handläggningar

Kuntarahoituksen Apollo-lainanhallintapalvelua koskevan sopimuksen uusiminen

§ 12

Päätös

Vs. rahoitusjohtaja päätti, viitaten Apollo-rahoitussopimusten hallintapalvelun hankkimista koskevaan aiempaan päätökseen, Rj 18.10.2017, 73 §, oikeuttaa rahoitustiimin uusimaan Kuntarahoitus Oyj:n kanssa sopimusdokumentaation ko. (SAAS-) palvelun hankkimisesta.

Päätöksen perustelut

Kuntarahoituksen esittämä sopimusuudistus liittyy Apollo-palvelun laajenemiseen, missä yhteydessä kaikkien Apollo-asiakkaiden sopimusdokumentaatio uusitaan. Lainasalkun hallinnan lisäksi uusi sopimusrakenne mahdollistaa sijoitusten hallinta- sekä talousennustesovelluksen käyttöönoton.

Sopimusrakennetta on muutettu siten, että verkkopalveluiden puitesopimus sisältää koko Apollo-palvelun yleiset sopimusehdot. Palvelun eri sovelluksista tehdään erilliset palvelusopimukset. Lisäksi palvelukuvaus on päivitetty vastaamaan Apolloa sen nykyisessä laajuudessa.

Uusi sopimusdokumentaatio mahdollistaa myös käyttäjätunnuksien luovuttamisen valtuutetuille kolmansille osapuolille sekä anonymisoidun datan käyttämisen tilastotiedon luomiseksi. Muutoksella ei ole vaikutusta palvelun vuosihintaan, joka on 7 450,00 euroa (alv 0 %).

Detta beslut publicerades 14.02.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Marko Karvinen

Titel
Vs. rahoitusjohtaja

Upplysningar

Namn
Tuomo Mäkinen

Titel
Rahoituspäällikkö

Bilagor

1. Lainasalkun hallintapalvelun palvelusopimus
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Verkkopalveluiden puitesopimus
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.