Hankinta, Sähke 2 määräyksen siirtotiedoston toteutustyö Ahjo-asianhallintajärjestelmään, kaupunginkanslia

HEL 2019-000860
Ärendet har nyare handläggningar

Sähke2 määräyksen mukaisen siirtotiedoston toteutuksen hankinta Ahjo-asianhallintajärjestelmään

§ 11

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti hankkia Tieto Finland Oy:ltä tarjouksen nro 2019/396117/1 mukaisen, puitejärjestelyyn perustuvan Sähke2 määräyksen mukaisen siirtotiedoston toteutustyön. Samalla rahoitusjohtaja päätti hankkia määräaikaisesti säilytettävän aineiston hävittämisen toteutuksen määrittelytyön.

Lisäksi rahoitusjohtaja päätti, että hankinnan arvonlisäverottomat kustannukset saavat olla enintään 214 650 euroa ja ne maksetaan talousarvion kohdalta 8 05 01 02, keskitetty tietotekniikka, projektilta Ahjo-investoinnit (projektinumero 1892002001).

Päätöksen perustelut

Sähke2 on Arkistolaitoksen (nyk. Kansallisarkisto) määräys niistä vaatimuksista ja ominaisuuksista, jotka ovat edellytyksenä eri tietojärjestelmiin sisältyvien asiakirjallisten tietojen pysyvälle säilyttämiselle yksinomaan sähköisessä muodossa, sekä tietojärjestelmistä tuotettavan siirtokokonaisuuden muodostamisesta. Ahjo-asianhallintajärjestelmä on saanut Arkistolaitokselta pysyvän sähköisen säilyttämisen luvan vuoden 2016 alusta syntyvään aineistoon. Hankinnalla toteutetaan Sähke2:n mukainen siirtotiedosto Ahjon pysyvästi säilytettävästä aineistosta.

Hankinta perustuu Tieto Finland Oy:n kanssa solmittuun Ahjo-puitesopimukseen nro 2011/175338/1.

Detta beslut publicerades 06.02.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 123 § ja 146 §

Beslutsfattare

Namn
Tuula Saxholm

Titel
Rahoitusjohtaja

Upplysningar

Namn
Susanna Mäkelä

Titel
Ts. johtava asiantuntija

Bilagor

1. Tarjous 2019/396117/1 Sähke2 siirtotiedoston toteutuksesta, allekirjoitettu
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 20 k.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.