Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Maija Karhusen aloitteesta esteettömyysosaamisen parantamiseksi Helsingissä

Valtuustoaloite, esteettömyysosaamisen parantaminen Helsingissä

More recent handlings
This is a motion

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Maija Karhusen aloitteesta esteettömyysosaamisen parantamiseksi Helsingissä

Lausuntoehdotus

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle valtuutettu Maija Karhusen ja 24:n muun allekirjoittaneen liitteenä olevasta aloitteesta esteettömyysosaamisen parantamiseksi Helsingissä:

Aloitteessa esitetään, että esteettömyysasiamiehen tai esteettömyysasiantuntijan toimen resurssit ja osaaminen varmistetaan, ja että kaupungin henkilöstön osaamista esteettömyyden ja saavutettavuuteen liittyen lisätään tarjoamalla perehdytystä ja koulutusta säännöllisesti. Lisäksi aloitteen tekijä esittää, että Helsingin esteettömyys- ja saavutettavuustyön vastuutahot, raportointi ja omistajuus tulee määritellä nykyistä selkeämmin.

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yksiköt toimivat vuokralaisena kaupunkiympäristön vuokraamissa tiloissa. Kaupunkiympäristön toimiala toteuttaa oppimistilat yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa. Toimialojen välisellä yhteistyöllä varmistetaan, että esteettömyysvaatimukset on huomioitu tiloja suunniteltaessa ja toteutettaessa.

Vastuu tilojen esteettömyydestä on kaupunkiympäristön toimialalla. Kaupunkiympäristön toimiala edistää esteettömiä tilaratkaisuja noudattamalla perusparannus- ja uudishankkeiden suunnittelussa kaupunkitasoisia esteettömyysohjeita (Esteettömyys kouluissa ja päiväkodeissa, Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2020:20), jotka on laadittu yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa. Ohje pohjautuu esteettömyyttä koskeviin lakeihin, asetuksiin ja määräyksiin. Lisäksi kaupunkiympäristön toimiala vahvistaa esteettömyysosaamista tarvittaessa esteettömyyskonsultin avulla. Kaupunkiympäristön toimiala on organisoinut esteettömyystyön vastuut, asiantuntemuksen ja koordinaation useammalle henkilölle, millä varmistetaan esteettömyysosaamiselle moniammatillinen tuki.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Oppimisympäristöjen tilasuunnitteluohje (3.2.2024) on kaupunkiympäristön toimialan tilasuunnitteluohjeiden lisäksi keskeisin päiväkotien ja koulujen perusparannuksia ja uudiskohteita ohjaava ohje. Yhdenvertaisuus sekä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen esteettömyys ovat toimialan lähtökohtaisia vaatimuksia oppimisympäristöjen suunnittelulle ja toteutukselle.

Käytössä olevissa oppimistiloissa esteettömyys ei aina toteudu kaikkien tilojen osalta, minkä seurauksena vanhoihin rakennuksiin tehdään tarvittaessa esteettömyyttä parantavia ratkaisuja toiminnallisina muutostöinä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla tehdyt muut toimenpiteet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala varmistaa perehdytyksen ja koulutusten avulla hyvän esteettömyys- ja saavutettavuusosaamisen työtehtävissään näitä tarvitseville.

Kaikkien tilasuunnitteluun osallistuvien tulee suorittaa Esteettömyyden perusteet opinnot. Lisäksi esteettömyysasioissa tukeudutaan päiväkotien ja koulujen henkilöstön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiantuntijoiden erityisosaamiseen, millä varmistetaan toiminnan kokemusosaaminen tilahankkeiden suunnitteluratkaisuihin. Myös oppijoiden näkemystä ja kokemusosaamista hyödynnetään ja kerätään osallistamalla oppijoita piha- ja irtokalustesuunnitteluun.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kaikille esihenkilöille järjestetään perehdytystä kaksi kertaa vuodessa digitaalisesta saavutettavuudesta, millä varmistetaan digitaalisen saavutettavuuden hallinta esteettömyysdirektiivin (EU 2019/882) mukaisesti. Perehdytys on pakollinen uusille esihenkilöille. Lisäksi perehdytyksiin saavat osallistua kaikki muut halukkaat.

Esteettömyyden varmistaminen tulevaisuudessa

Kaupungin esteettömyyslinjauksia ja saavutettavuutta koordinoidaan myös jatkossa kaupunkitasoisessa esteettömyystyöryhmässä, joka kokoontuu säännöllisesti useita kertoja vuodessa. Työryhmällä on päivityksen alla kaupungin laatimat esteettömyyslinjaukset vuosille 2022-2025. Vastuunjakoa, esteettömyyden toteutumisen seurattavuutta ja raportointia vahvistetaan sekä selkeytetään.

Esteettömyystyö jatkuu toimialarajojen yli ja kehittyy osana poikkihallinnollista yhteistyötä.

Yhteenveto

Lautakunta näkee esteettömyysosaamisen ylläpidon ja kehittämisen erittäin tärkeänä.

Valtuustoaloitteessa esitetty esteettömyyden ja saavutettavuuden osaaminen on nykyisissä toimintamalleissa huomioitu.

Tilahankkeissa noudatetaan Oppimisympäristöjen tilasuunnitteluohjetta sekä kaupunkitasoisia esteettömyysohjeita. Digitaalisessa saavutettavuudessa noudatetaan kaupunkitasoisia ohjeita. Osa esteettömyyden ja saavutettavuuden perehdytyksistä ja koulutuksista toteutetaan pakollisina ja lisäksi on mahdollista suorittaa lisäopintoja.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa 1.9.2026 mennessä valtuutettu Maija Karhusen ja 24:n muun allekirjoittaneen aloitteesta esteettömyysosaamisen parantamiseksi Helsingissä. Lausuntoa on myös pyydetty kaikilta muiltakin toimialoilta. Lisäksi lausuntoa on pyydetty vammaisneuvostolta ja vanhusneuvostolta.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskeviin aloitteisiin vastaa kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus vastaa myös aloitteisiin, jotka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.06.2026 § 131

26.05.2026 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

19.05.2026 Pöydälle

12.05.2026 Pöydälle

Presenter information

Name
Satu Järvenkallas

Title
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Ask for more info

Name
Gitta Harti

Title
Erityissuunnittelija