V 26.8.2026, Valtuutettu Anni Sinnemäen aloite "pyöräbussien" kokeilusta väistötiloissa koulua käyville koululaisille

Valtuustoaloite, "pyöräbussien" kokeilu väistötiloissa koulua käyville koululaisille

More recent handlings
This is a motion

V 26.8.2026, Valtuutettu Anni Sinnemäen aloite "pyöräbussien" kokeilusta väistötiloissa koulua käyville koululaisille

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Anni Sinnemäki ja 29 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingissä kokeiltaisiin niin kutsuttuja ”pyöräbusseja” yhtenä lisävaihtoehtona kuljetuksille remontissa olevien peruskoulujen väistötiloihin. Pyöräbussi on säännöllisesti samaa reittiä noudattava pyöräreitti, jossa aikuinen on mukana huolehtimassa siitä, että lasten pyöräily on turvallista.
Reitille voi yleensä liittyä mukaan tiettyjen määrättyjen pisteiden, pysäkkien kautta. Aloite on liitteenä 1.

Aloitteessa esitetään, että pyöräbussitoimintaa kokeiltaisiin koulubussikuljetusten rinnalla väistötiloihin muuttavissa kouluissa. Aloitteessa mainittuja väistötiloihin muuttavia kouluja, joihin tarvitsee järjestää bussikuljetus, on kolme: Koskelan ala-aste, Katajanokan ala-aste ja Pitäjänmäen peruskoulu.

Asiaa on arvioitu yhteistyössä aloitteessa mainittujen koulujen kanssa käytännön toteuttamiskelpoisuuden näkökulmasta. Arvioinnissa on tarkasteltu erityisesti koulujen henkilöstöresursseja, koulukuljetusten kokonaisjärjestelyjä sekä toiminnan vaikutuksia koulupäivän aikaisiin perustehtäviin.

Saatujen selvitysten perusteella pyöräbussitoiminnan järjestäminen koulujen henkilöstön voimin ei ole tarkoituksenmukaista eikä käytännössä toteuttamiskelpoista. Koulujen henkilöstöresurssit ovat rajalliset, ja koulunkäynninohjaajat sekä muu henkilöstö ovat aamuisin sidottuja opetukseen, oppilaiden vastaanottamiseen sekä aamu- ja iltapäivätoimintaan. Lisäksi henkilöstöä tarvitaan nykyisissä järjestelyissä erikseen järjestettävien bussikuljetusten lähtöihin ja saapumisiin. Henkilöstöä ei ole käytettävissä pyöräbussien ohjaamiseen ilman, että se vaikuttaisi kielteisesti opetuksen ja oppilaiden tuen järjestämiseen. Ohjaajien työaika kohdistuu ensisijaisesti oppimisen tukemiseen ja koulupäivän turvalliseen käynnistämiseen.

Aloitteessa on viitattu myös mahdollisuuteen hyödyntää huoltajien osallistumista pyöräbussitoiminnan järjestämisessä. Koulukuljetusten järjestäminen kuitenkin edellyttää, että oppilaiden kulkutavat ovat etukäteen tiedossa ja pysyviä. Ei voida varmistaa, että huoltajat sitoutuisivat toimintaan koko kouluvuoden ajaksi.

Edellä mainituista syistä pyöräbussikokeilua ei kannateta käynnistettäväksi väistötiloihin siirtyvien koulujen koulukuljetusten yhteydessä. Sen sijaan oppilaiden koulumatkaliikuntaa ja erityisesti pyöräilyn turvallisuutta voidaan edistää muilla keinoilla.

Vaihtoehtoisia toimenpiteitä ovat muun muassa turvallisten pyöräilyreittien suunnittelu ja kartoitus, vaarallisten kohtien tunnistaminen sekä reittien läpikäyminen yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Lisäksi on pidetty tarkoituksenmukaisena mahdollisuutta järjestää yhteisiä pyöräilykatselmuksia esimerkiksi vanhempainiltojen yhteydessä, tarvittaessa kaupungin asiantuntijoiden ohjaamina. Näiden toimenpiteiden katsotaan tukevan oppilaiden itsenäistä ja turvallista liikkumista koulumatkoilla koulujen toimintaedellytykset huomioon ottaen.

On tärkeää, että lapsia kannustetaan liikkumaan koulumatkoja jalan ja pyörillä. Kaupunki kannustaa perheitä ja koululaisia etsimään yhteisöllisiä ja turvallisia koulumatkojen taittamistapoja.

Kaupunginhallitus viittaa kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausuntoon, jossa lautakunta edellyttää selvitettävän erilaisia mahdollisuuksia pyöräbussitoimintaan Helsingissä ja sen pilotoimiseen kaupungeilta, joissa tämä on jo otettu käyttöön.

Asiasta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto. Aloitevastaus perustuu lautakunnan lausuntoon.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi.
Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.06.2026 § 261

HEL 2026-001838 T 00 00 03

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että lapsia kannustetaan liikkumaan koulumatkoja jalan ja pyörillä. Lautakunta kannustaa perheitä ja koululaisia etsimään yhteisöllisiä ja turvallisia koulumatkojen taittamistapoja.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon liitteenä olevasta valtuutettu Anni Sinnemäen ja 29 muun allekirjoittaneen aloitteesta "pyöräbussien" kokeilusta väistötiloissa koulua käyville koululaisille:

Aloitteessa esitetään, että pyöräbussitoimintaa kokeiltaisiin koulubussikuljetusten rinnalla väistötiloihin muuttavissa kouluissa. Aloitteessa mainittuja väistötiloihin muuttavia kouluja, joihin tarvitsee järjestää bussikuljetus, on kolme: Koskelan ala-aste, Katajanokan ala-aste ja Pitäjänmäen peruskoulu.

Pyöräbussi tarkoittaa säännöllistä, aikuisen ohjaamaa pyöräilyreittiä, jota pitkin oppilaat kulkisivat koulumatkansa ennalta sovituista pysähdyspaikoista käsin.

Asiaa on arvioitu yhteistyössä aloitteessa mainittujen koulujen kanssa käytännön toteuttamiskelpoisuuden näkökulmasta. Arvioinnissa on tarkasteltu erityisesti koulujen henkilöstöresursseja, koulukuljetusten kokonaisjärjestelyjä sekä toiminnan vaikutuksia koulupäivän aikaisiin perustehtäviin.

Saatujen selvitysten perusteella pyöräbussitoiminnan järjestäminen koulujen henkilöstön voimin ei ole tarkoituksenmukaista eikä käytännössä toteuttamiskelpoista. Koulujen henkilöstöresurssit ovat rajalliset, ja koulunkäynninohjaajat sekä muu henkilöstö ovat aamuisin sidottuja opetukseen, oppilaiden vastaanottamiseen sekä aamu- ja iltapäivätoimintaan. Lisäksi henkilöstöä tarvitaan nykyisissä järjestelyissä erikseen järjestettävien bussikuljetusten lähtöihin ja saapumisiin. Henkilöstöä ei ole käytettävissä pyöräbussien ohjaamiseen ilman, että se vaikuttaisi kielteisesti opetuksen ja oppilaiden tuen järjestämiseen. Ohjaajien työaika kohdistuu ensisijaisesti oppimisen tukemiseen ja koulupäivän turvalliseen käynnistämiseen.

Aloitteessa on viitattu myös mahdollisuuteen hyödyntää huoltajien osallistumista pyöräbussitoiminnan järjestämisessä. Koulukuljetusten järjestäminen kuitenkin edellyttää, että oppilaiden kulkutavat ovat etukäteen tiedossa ja pysyviä. Ei voida varmistaa, että huoltajat sitoutuisivat toimintaan koko kouluvuoden ajaksi.

Edellä mainituista syistä pyöräbussikokeilua ei esitetä käynnistettäväksi väistötiloihin siirtyvien koulujen koulukuljetusten yhteydessä. Sen sijaan oppilaiden koulumatkaliikuntaa ja erityisesti pyöräilyn turvallisuutta voidaan edistää muilla keinoilla.

Vaihtoehtoisia toimenpiteitä ovat muun muassa turvallisten pyöräilyreittien suunnittelu ja kartoitus, vaarallisten kohtien tunnistaminen sekä reittien läpikäyminen yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Lisäksi on pidetty tarkoituksenmukaisena mahdollisuutta järjestää yhteisiä pyöräilykatselmuksia esimerkiksi vanhempainiltojen yhteydessä, tarvittaessa kaupungin asiantuntijoiden ohjaamina. Näiden toimenpiteiden katsotaan tukevan oppilaiden itsenäistä ja turvallista liikkumista koulumatkoilla koulujen toimintaedellytykset huomioon ottaen.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että lapsia kannustetaan liikkumaan koulumatkoja jalan ja pyörillä. Lautakunta kannustaa perheitä ja koululaisia etsimään yhteisöllisiä ja turvallisia koulumatkojen taittamistapoja.

Selvitetään erilaisia mahdollisuuksia pyöräbussitoimintaan Helsingissä ja sen pilotoimiseen kaupungeilta, joissa tämä on jo otettu käyttöön.

Käsittely

Vastaehdotus:
Sandra Hagman: Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että lapsia kannustetaan liikkumaan koulumatkoja jalan ja pyörillä. Lautakunta kannustaa perheitä ja koululaisia etsimään yhteisöllisiä ja turvallisia koulumatkojen taittamistapoja.

Kannattaja: Shawn Huff

Vastaehdotus:
Maria Aarnilinna: Selvitetään erilaisia mahdollisuuksia pyöräbussitoimintaan Helsingissä ja sen pilotoimiseen kaupungeilta, joissa tämä on jo otettu käyttöön.

Kannattaja: Shawn Huff

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Sandra Hagmanin ja Maria Aarnilinnan vastaehdotukset yksimielisesti.

26.05.2026 Pöydälle

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas

Lisätiedot

Antti Värtö, pedagoginen asiantuntija
puhelin: 310 88047 , antti.varto@hel.fi

Presenter information

Name
Jukka-Pekka Ujula

Title
Kansliapäällikkö

Ask for more info

Name
Katja Rimpilä

Title
Kaupunginsihteeri