V 26.8.2026, Henkilöstökassan rahaston perustaminen
V 26.8.2026, Henkilöstökassan rahaston perustaminen
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
- perustaa 1.1.2027 lukien itsenäiseksi taseyksiköksi muodostettavan rahaston, jonka nimeksi tulee Henkilöstökassan rahasto
- hyväksyä perustettavan rahaston säännöt liitteen 1 mukaisesti
- siirtää kaupungin aiempien vuosien ylijäämästä rahaston pääomaksi 1.1.2027 lukien yhteensä 5 miljoonaa euroa siten, että siirtoesitys henkilöstökassatoimintaan liittyvistä muista tase-eristä tullaan tekemään rahaston käyttöönoton toisessa vaiheessa, siirtohetken saldoon perustuen.
Esittelijän perustelut
Taustaa
Henkilöstökassa on kaupungin työntekijöilleen tarjoama henkilöstöetu ja sen jäseneksi voivat liittyä kaikki vakituiset tai vähintään kuuden kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät. Helsingin kaupungin henkilöstökassan tarkoituksena on edistää jäsentensä säästäväisyyttä ja tasapainoista taloudenhoitoa sekä auttaa heidän taloutensa järjestämisessä hoitamalla jäsentensä talletuksia sekä myöntämällä lainoja henkilöstökassatoimikunnan päätösten mukaisesti. Henkilöstökassalla oli vuoden 2025 lopussa 11 422 jäsentä. Jäseneksi liittyminen sekä peruspalvelut ovat jäsenelle olennaisin osin maksuttomia.
Henkilöstökassan toiminnasta ja jäsenten talletusvaroista vastaa Helsingin kaupunki täysimääräisesti. Henkilöstökassan säännöt hyväksyy kaupunginhallitus. Kassan toimintaa kehittää, ohjaa ja valvoo kaupunginhallituksen toimikaudekseen nimeämä henkilöstökassatoimikunta, joka myös osaltaan hyväksyy kassan tilinpäätöksen.
Henkilöstökassatoimikunnan käsittelemässä vuoden 2025 tilinpäätöksessä taseen loppusumma oli yhteensä 173,2 miljoonaa euroa. Henkilöstökassasta myönnettyjen lainojen määrä oli n. 50,2 miljoonaa euroa ja talletusten määrä noin 124,1 miljoonaa euroa. Henkilöstökassan oma pääoma oli vuoden 2025 tilinpäätöksessä noin 47,3 miljoonaa euroa.
Rahaston perustaminen
Henkilöstökassan varoja on käsitelty kaupungin kirjanpidossa (pääkirjassa) osana nk. toimeksiantojen varoja ja pääomia. Tilintarkastajan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta on todettu, että henkilöstökassan kirjanpitotapahtumat olisi suositeltavampaa käsitellä kokonaisuudessaan erien luonteen mukaisesti kaupungin pääkirjatasolla. Tätä tarkoitusta varten on perusteltua perustaa kaupungin kirjanpitoon nk. vapaaehtoinen rahasto, jonka puitteissa käsiteltäisiin kaikki henkilöstökassatoimintaan liittyvät tilitapahtumat.
Kunnan vapaaehtoinen rahasto on kunnan omaan pääomaan kuuluva yleiskatteellinen rahasto, joka on mahdollista perustaa tiettyä käyttötarkoitusta tai varautumista varten. Rahasto toimii osana kunnan tasetta, ja sen käyttämistä sekä kartuttamista säätelevät kirjanpitolain ja -lautakunnan ohjeet. Kirjanpitolautakunnan ohjeen mukaisesti rahastoa ei tule käyttää tavanomaisten toiminnan menojen kattamiseen, vaan sen on toimittava yleiskatteisena varautumisen muotona. Henkilöstökassan rahastoa käytetään mm. henkilöstön talletusten takaisinmaksuun varautumisessa. Rahaston käyttö henkilöstökassan kohdalla on perusteltua, koska rahastomallissa henkilöstökassan toimintamenot lähtökohtaisesti katettaisiin korkokatteesta muodostuvilla tuotoilla. Kirjanpidollisella muutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia, ja henkilöstökassan tehtäviä hoitava henkilöstö tulee toimimaan edelleen osana kaupunginkanslian organisaatiota.
Vapaaehtoiset rahastot esitetään taseessa kunnan omassa pääomassa kohdassa ”Muut omat rahastot”.
Rahaston käyttöönotto
Rahaston käyttöönotto on suunniteltu toteutettavaksi kaksivaiheisesti. Vuoden 2027 alusta rahaston piiriin on tarkoitus siirtää viiden miljoonan suuruinen erä kaupungin aiempien vuosien ylijäämästä, sekä henkilöstökassan toimintaan liittyvä käyttötalous kaupunginkanslian alta hoidettavaksi rahaston puitteissa. Muutos huomioidaan vuoden 2027 talousarvion valmistelussa. Syksyn 2026 ja alkuvuoden 2027 aikana valmistellaan tarvittavat muutokset henkilöstökassaan liittyvien muiden erien kirjanpitokäsittelyyn siten, että muutokset voidaan huomioida vuoden 2028 talousarvion valmistelussa. Toisen vaiheen muutoksiin liittyvät talousarviomuutokset tuodaan kaupunginvaltuuston erikseen käsiteltäväksi vuoden 2027 aikana. Siirroissa huomioitaisiin vuoden 2027 alusta jo siirretty viiden miljoonan euron erä.
Toimivalta
Kaupunginvaltuusto päättää kuntalain 14.2 §:n 3 kohdan mukaan kaupungin talousarviosta. Kaupungin hallintosäännön 7. luvun 23 §:n mukaisesti kaupunginvaltuusto päättää lisäksi rahastojen säännöistä.
Täytäntöönpano
Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy esityksen henkilöstökassan rahaston perustamisesta, kaupunginhallituksen tarkoituksena on täytäntöönpanopäätöksessään kehottaa:
- kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa huomioimaan rahaston perustamisen vuoden 2027 talousarvion valmistelussa siten, että kassatoiminnan käyttömenot huomioidaan perustettavan rahaston vuoden 2027 käyttösuunnitelmassa
- kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa rahaston käyttöönoton toisessa vaiheessa suunnittelemaan henkilöstökassan lainojen ja talletusten kirjanpitokäsittelyn siirron rahastoon siten, että tarvittavat muutokset voidaan huomioida vuoden 2028 talousarviota laadittaessa
- kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa valmistelemaan muutoksen edellyttämät päivitykset henkilöstökassan sääntöihin kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi vuoden 2026 aikana.